Aika itse oli kuin yksi ainoa suuri vastalause. Ei edes maaliskuun suuri vallankumous kaksitoista vuotta myöhemmin, joka kuitenkin johti aivan toisiin tuloksiin, voi vetää vertoja tälle yhteiskunnallisen ja valtiollisen vapauden hengen ensimäiselle nousulle. On huomattava, kuinka suuri osa juuri nuorisolla oli kumouksellisessa liikkeessä. Ennen vallankumouksellisten katumielenosoitusten uhrit olivat enimmäkseen nuoria ylioppilaita ja heidän naistovereitaan, vaarallinen permannonalainen kiihoitustyö, kumouksellisten julistusten ja lentokirjasten painatus ja levittäminen oli suureksi osaksi juuri nuorison, koulujen yläluokkalaisten, ylioppilaitten ja työläisnuorison käsissä.
Tartossa keräytyy jo pari vuotta ennen 1905 vuoden vallankumousta johonkin katonalaiseen kamariin joukko lukion tai reaalikoulun yläluokkalaisia, lukemaan käsinkirjoitettua lehteä, väittelemään kirjallisista ja ei-kirjallisista kysymyksistä, myöhemmin neuvottelemaan rahallisen avustuksen hankkimisesta sairaalle runoilijalle Juhan Liiville. Nämä koululaisten illanvietot ovat Noor-Eestin varsinainen alku. Noor-Eestin synty on siten tavallaan yhtynyt Juhan Liivin nimeen; Noor-Eesti on "löytänyt" Juhan Liivin ja hänen sairaan runoutensa, hiukan samaan tapaan, kuten nuoret ranskalaiset romantikot pelastivat unhoituksesta André Chénier'n kuolemaantuomittujen vankilassa kirjoittamat runot. Samat lukiolaiset panevat toimeen juhlia virolaisten kirjailijain muistoksi ja toimittavat painosta pari kolme vihkoa kirjallista julkaisua Kiired (Säteitä), jonka tarkoituksena on "edistää hyvää virolaista kirjallisuutta" ja "pysyä ulkopuolella kaikkien puolueitten ja kirkollisten (!) hankausten". Samoihin aikoihin tapahtuu etäisen Saarenmaan vähäisessä pääkaupungissa Kuresaaressa miltei samaa: muodostuu lukiolaisten keskuudessa kirjallinen yhtymä, joka harrastaa yhtaikaa sekä romaanisia että suomensukuisia kieliä ja kylpyvieraitten unohtamien kirjojen avulla tutustuu mailmankirjallisuuteen!
Näitten varhaiskypsien ja kirjallisten lukiolaisten joukossa voi jo tavata kaikki Noor-Eestin varsinaiseen kantajoukkoon kuuluvat nimet: Gustav Suits, lyyrikko ja samalla koko liikkeen henkinen johtaja ja ideologi; Friedebert Mihkelson-Tuglas, Nuoren-Viron lahjakkain prosaisti; Anton Hansen-Tammsaare, myöhemmin impressionististen ylioppilasnovellien tekijä; Bernhard Linde, Noor-Eestin monivuotinen sihteeri; kuresaarelaisista Johannes Aavik, virolaisen kielenuudistusliikkeen perustaja ja Willem Grünthal-Ridala, samoin kielenuudistaja ja virolaisen saariston runoilija. Paitsi sitä on Noor-Eestiin liittynyt aikojen kuluessa satunnaisesti joukko nimiä, jotka yhtä satunnaisesti taas ovat karisseet pois, tai sellainen reunamuoto, sivustatyyppi, kuin äsken kuollut kirjailija Jaan Oks, taikka sitten sarja nuorempia kykyjä, kuten Aleksander Tassa, Johannes Semper, Sophia Vardi.
Keskikoulujen oppilaitten keskuudessa alkanut liike laajeni keväällä v. 1904 Noor-Eesti nimiseksi kustannusyhtiöksi, joka seuraavana vuonna julkaisi Noor-Eestin ensimäisen Albumin. [Noor-Eestin kustannustoiminta on paitsi aina parin vuoden väliajoilla julkaistuja albumeja ja muita yhteisjulkaisuja, käsittänyt joukon nuorvirolaisten kirjailijain alkuperäisiä teoksia, käännöksiä mailmankirjallisuudesta, pari suurempaa tieteellistä teosta ja kansantajuista tietokirjallisuutta. Sen tärkeimpiä julkaisuja on vv. 1910-1911 ilmestynyt Noor-Eestin aikakauskirja, jota kuitenkin taloudellisten vaikeuksien vuoksi ilmestyi vain kuusi numeroa. Paitsi sitä on Noor-Eesti pannut toimeen kirjallisia vuosikokouksia puheineen ja esitelmineen.]
Noor-Eestin esiintyminen tapahtui heti vastarinnan merkeissä. Gustav Suits on piirtänyt pikakuvan Noor-Eestin alkuajan nuorista "uhmaajista ja etsijöistä" runossaan Vanad noored (Vanhat nuoret), jotka tulivat "läpi tuulen ja rankkasateen katonalaisista kamareistaan". Sama kirjailija kuvaa kirjallisen nuorison mielialaa Noor-Eestin ensi aikoina seuraavin sanoin:
"Ihmeellisen ja paljoa lupaavan Götterdämmerungin olivat synnyttäneet kuluneen vuosikymmenen valtiollisen ja taloudellisen nousuajan heräävät liikehtimiset uuden vuosikymmenen alussa. Harvinaisen käymisen olivat Lännen ja Idän runoilijat ja ajattelijat herättäneet sen uuden sukupolven valveutuneimmissa päissä, joka 1905 paikkeilla, nuorukaisina vielä, esiintyy Virossa, siihen asti tuntemattomalla innostuksella. Meidän nuoruutemme taivaalle kajastuivat tulipaloisina Venäjän vapaustaistelun punaiset alkuheijastukset, ja Darwinin, Marxin, Nietzschen, Brandesin, Ibsenin, Tolstoin, Gorkin, Hauptmannin, Juhani Ahon ja lukemattomien muitten aikalaisten teokset, murtautuessaan yli Viron rajan, toitottivat maan älyllisen nuorison korviin ankarata tuomiotaan yli elämän ja kirjallisuuden."
Noor-Eestin ensimäisen kirjaston nimiluettelo, johon Suits vielä samassa henkäyksessä lisää Goethen, Heinen, Turgenjewin, Dostojewskyn, Byronin, Shelleyn, Hugon, Balmontin ja Brjussovin, d'Annunzion ja Edgar Allan Poen, alkaen klassillisesta kirjallisuudesta venäläisen dekadenssin edustajiin saakka, on hyvin kuvaava. Siinä ei ole edustettu mikään määrätty kirjallinen virtaus, vaan korkea taiteellinen taso semmoisenaan, ei niin selvästi määrätty aatesuunta, kuin kehitysajatus, vapaa ja kapinallinen ajatus. Mutta joka tapauksessa se merkitsi aivan toista henkistä menutä kuin se, minkä baltilainen kulttuuri tähän saakka tapasi tarjota, aivan toisten kirjallisten ihanteitten päämääräksi asettamista kuin ne, mitkä tähän asti olivat virolaiselle kirjallisuudelle häämöittäneet.
Virolainen kirjallisuus oli tosin Noor-Eestin esiintymishetkellä lakannut olemasta vain hyllyllinen hengellisiä, saksalaisten sielunpaimenten virheellisellä vironkielellä toimittamia postilloja, jokunen maallisempi tarina "rakkaan maarahvaan ratoksi ja opetukseksi", joukossa, kuten vielä sata vuotta takaperin. Päinvastoin, virolaisen kirjallisuuden olemassaolo oli jo vuosikymmeniä ollut kieltämätön tosiasia. Se oli jo ehtinyt elää sekin, kuten virolainen sivistyselämäkin, kaksi tärkeätä kehityskautta, kansallisromanttisen ja realistisen. Se oli tuottanut Koidulan isänmaallisen lyriikan, Kalevipoeg-eepoksen ja Kreutzwaldin vanhuuden eepillisen Lembitu-runoelman. Se oli kokeillut historiallisromanttisen novellin ja kyläkertomuksen alalla. Se oli tuottanut Anna Haavan luonnonraikkaan rakkausrunouden. Sillä oli näytettävänä Ernst Petersonin naturalistiset tendenssinovellit ja Eduard Wilden siihenastinen laaja, hyvin eriarvoinen romaanituotanto, jonka kunnioitettavan huipun muodosti työorjuuden aikuinen trilogia Mahtran sota — Kuinka Anijalaiset Tallinnassa kävivät — Profeetta Maltsvet. Sillä oli leppoisten kylänovellien ja maalaisnäytelmien luoja August Kitzberg ja sairas runoniekkansa Juhan Liiv, jonka traagillisen runottaren mielipuolisuuden yö on innoittanut.
Mutta kaikesta huolimatta oli tämä kirjallisuus kokonaisuudessaan enemmän tai vähemmän talonpoikaiskirjallisuutta sekä aiheenvalinnaltaan että tasoltaan. Se oli kirjoitettu lukijakunnan suurta enemmistöä silmällä pitäen, jonka muodosti maalaisväestö ja kaupunkien virolainen pikkuporvaristo; virolainen harvalukuinen ja hajallaan asuva sivistyneistö ei ollut se lukijakunta, jonka henkistä näkökulmaa kirjailija olisi koettanut tyydyttää. Ne yksityiset, joitten henkiset tarpeet ylettyivät tämän tason yläpuolelle, saivat hakea tyydytyksensä muitten kielien välityksellä. Sen aihepiiri rajottui miltei yksinomaan virolaisen maakylän ja maalaiselämän kuvaukseen, se oli kansankirjallisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä. Milloin se yritti laajentaa rajojaan kuvaamaan esim. maa-aatelistoa, se epäonnistui melkein säännöllisesti, sillä sen näkökulma oli silloinkin yksinomaan virolaisen talonpojan. Sensijaan se ei tehnyt edes mainittavampaa yritystäkään kuvatakseen paraikaa muodostuvaa, keskellä murrostaan kamppailevaa virolaista ensimäisen polven sivistyneistöä.
Se oli kirjallisuutta, joka oli helposti saatavissa milloin minkin aatesuunnan palvelukseen, jota käytettiin ahkerasti uskonnon, isänmaallisuuden, kansanvalistuksen ja raittiusasian ajamiseen. Friedebert Tuglas vertaa virolaista kirjallisuutta kerjuriin, joka itse koditonna oli pakoitettu hakemaan suojaa kaikenlaisten aatteitten turvassa.