Eurooppalaisuuden vaatimus esiintyy ensi kertaa jo Noor-Eestin ensimäisen albumin johtavassa kirjoituksessa, jossa on helppoa tuntea Gustav Suitsin nuoruuden mahtipontinen tyyli:
"Enemmän kulttuuria! Enemmän eurooppalaista kulttuuria! Olkaamme virolaisia, mutta muuttukaamme samalla eurooppalaisiksi!"
Kun Gustav Suits viisi vuotta myöhemmin kirjoittaa toimituksen alkusanat Noor-Eestin aikakauskirjan ensimäiseen numeroon, on Noor-Eestin tietoisuus kulttuurilähetyksestään suuresti kasvanut, mutta eurooppalaisuuden vaatimus on yhä etualalla.
"Uuden aikakauskirjan Noor-Eestin pyrkimys on edustaa Virossa nykyaikaisen kulttuurin virtauksia, tarkoituksella luoda uusia yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia elämänarvoja."
— — "Virossakin on alkanut tuotannonsuhteitten eurooppalaistuttaminen ja ihmisten ajatus- ja tunne-elämän uudenaikaistumiskulku. Kuten taloudellinen Viro vähitellen oppii ottamaan käytäntöön uudenaikuisen tekniikan apukeinoja, järjestelmällisiä maanparannussuunnitelmia, keinotekoisia lannoitusaineita ja uusia viljalajeja, muuttaakseen maanviljelyksen perinpohjaisemmaksi ja tuottavammaksi, samoin oppii ja täytyy kirjallisen Viron oppia uudenaikaisen kirjallisen tekniikan itsetietoista käyttelyä, uusien tyylien ja mielialojen viljelyä — —"
"Noor-Eestin aikakauskirjan kaikkein ensimäiseksi ja kaikkein keskeisimmäksi johtosanaksi olkoon n.s. rahvaanhyödyn sijaan kulttuurihyöty."
— — "Yhä eteenpäin eurooppalaisesti viljellyn älyn ja omintakeisesti kehitettävän yksilöllisyyden tunnustähden alla: in hoc signo vinces, näissä merkeissä voitat, Noor-Eesti!"
Tämä eurooppalaisuuden vaatimus merkitsi ennenkaikkea juuri kulttuuripiirin "maantieteellistä" laajennusta, kuten sitä sattuvasti on nimitetty. Virolaisen sivistyksen oli avauduttava muillekin kulttuureille, kuin tähän asti miltei yksinvaltiaille saksalaiselle ja venäläiselle. Sen sivistyksellisten ainesten maahantuonnin, jota Noor-Eesti suunnitteli, tuli käsittää Virolle paikassa ja ajassa kaukaisempienkin ja tähän asti vieraitten kulttuurien saavutuksia. Viron oli jouduttava kosketukseen gallialaisen, romaanilaisen, anglosaksilaisen ja skandinaavilaisen hengen kanssa sekä lujitettava sidettään siihen kulttuuriin, jonka kanssa jo kansallisen herätyksen ajoilta oli olemassa kosketuskohtia, ja joka Virolle sekä maantieteellisesti että rodullisesti oli lähinnä, suomalaiseen.
Vetäessä muutamia, vaikkapa pintapuolisiakin vertausviivoja Nuoren-Suomen ja Nuoren-Viron, Noor-Eestin välillä, näitten kahden virtauksen, joita ajassa eroittaa kaksi vuosikymmentä ja paikassa niin ja niin monta meripenikulmaa, on mieltäkiinnittävää, miten suuri vetovoima ranskalaisella kulttuurilla on kumpaankin ollut. Parisi oli Nuoren-Suomen kirjailijoitten ja taiteilijoitten pyhiinvaelluspaikka, Ahosta ja Kasimir Leinosta alkaen, Edelfeltiin ja Galleniin saakka; ja nuorvirolaiset uusromantikot tekivät vuorostaan sinne toivioretkensä, useimmat tosin vain hengessä ja totuudessa. Nuorsuomalaisten realistien oppiessa tekniikan salaisuuksia Daudet'lta ja Maupassant'ilta, on Nuoren-Viron kirjailijoilla sensijaan esikuvina ja opettajina ranskalaiset symbolistit ja dekadentit. He kääntävät Baudelairea, Rimbaud'ta, Sully Prud'hommea, Verlainea. Heidän kirjoituksissaan, sekä kaunokirjallisissa että esteettisissä, voisi varsinkin juuri nuorvirolaisuuden kukoistusaikana tuntea gallialaisen hengen epäämättömän sävyn. Sellainen Noor-Eestille niin luonteenomainen kirjoitelma, kuin Randveren (Joh. Aavik'in) Ruth, eräänlainen tuiki älyllisesti rakettu ylinaisen ihanne, johon on keskittynyt koko nuorvirolainen ylikulttuurivaatimus, on täynnä ranskalaista henkeä, joka uloittuu itse lausepoljentoonkin.
Mahdollisesti oli tämä ranskalaisen älyllisyyden, ranskalaisen muotokiinteän kulttuurin suosiminen ikäänkuin itsestään esillepuhjennut reaktsio juuri Virossa äsken niin tuntuvaksi käynyttä slaavilaista vaikutusta vastaan, kaikkea kaoottista, löyhää, muodotonta, kuritonta, mikä venäläisen hengen mukana oli seurannut.