"Nostele jalkojasi! Liikuta niitä, herran nimessä!"
Mutta hän vain yhä väitti, ettei hänellä ollut jalkoja, hän muka tunsi ne vain polviin asti, siitä alaspäin olivat jalat kuin poikkileikatut.
Kuitenkin hän yritti totella tovereittensa neuvoja, ja hänestä tuntui, ikäänkuin olisi liikutellut sääritynkiä. Hänen jalkansa eivät enää palelleet, eikä hän tuntenut niissä mitään tuskaa.
Ja hetken päästä hän sanoi:
"Toverit, minun käteni kuolevat!"
Aivan samoin kuin äsken jalat, niin irtausivat nyt kädet muusta ruumiista, lakaten olemasta hänen omansa.
"Sitokaa minut kiinni!" hän rukoili.
He yrittivät kietoa köydenpätkän hänen ympärilleen, mutta kun hänen paleltuneet kätensä eivät olleet miksikään avuksi, lipesi köysi, ja hän alkoi luistaa veteen.
Hän sanoi aivan selkeästi ja täydessä tajussaan: "Hyvästi, toverit, kestäkää! Minä olisin tahtonut elää!" luisuessaan veteen. Hänen ruumiinsa ei uponnut, vaan pelastusvyö pidätti sen pinnalla, ja he näkivät sen kauan aikaa, tahtoivatpa tai ei, sen kolhaistessa alituisesti veneen kylkeen, kunnes laineet vihdoin kuljettivat heidät kauemmaksi.
"Kolmas!" sanoi tuntematon matkustaja.