Hän koetti olla nojaamatta matkustajan selkää vasten, mutta tämä painoi niin lujasti omalta puoleltaan, että hän oli pakoitettu ponnistamaan vastaan, veteen vierähtämisen uhalla.
Ja hänestä tuntui, ikäänkuin olisi hän paininut kuoleman kanssa, ja kuin selin häneen istuvasta miehestä olisi säteillyt väkevä tahto, joka pakoitti hänet kuolemaan.
"Voisitteko pitää minusta kiinni", hän sanoi äkkiä heikosti. "Minusta on, kuin alkaisin luisua."
"Minä tarvitsen itse voimani", sanoi matkustaja.
Lämmittäjä koperoi taskustaan puukon ja iski sen veneen pohjaan kiinni. Hänen päätään aikoi huimata oudolla, ennen tuntemattomalla tavalla. Hän tunsi tahtovansa sanoa jotain tärkeätä, jotain, mistä riippui arvaamattoman paljon, mutta hänen suunsa ei totellut. Hän kertasi ajatuksissaan: "minun täytyy pitää kiinni… pitää kiinni…" ja luuli sanovansa sen ääneen.
Hänellä oli Southamptonissa vaimo ja lapsia, joista nuorin oli syntymätön, ja joitten vuoksi hän halusi elää. Ja hän sanoi tämän kaiken samalla äänettömällä tavalla, vaikka luuli huutavansa sen suurella äänellä.
Yhtäkkiä hänestä alkoi selvästi tuntua, että mies hänen selkänsä takana työnsi häntä. Hän huusi: "miksi sinä työnnät!" ja lipui alemmaksi, täynnä voimatonta uhkaa.
Mutta samalla hän kuuli korvissaan: "Kuudes!" ja jaksamatta pitää kiinni luisui veteen.
Vähää senjälkeen ilmestyi taivaanrannalle kaksi tulta: pelastuslaiva oli saapunut.