Elin tänä neljännestuntina täydellisen antaumuksen, pakahduttavan odotuksen hetken. En tahdo sanoa, etten ollenkaan olisi muistanut tai tuntenut kuoleman läheisyyttä, päinvastoin, voi olla, että juuri se antoikin tunteilleni sen kaikupohjan, josta ne niin suurella haltioitumisella kimmahtivat, mutta totta on, etten sitä tietoisesti ajatellut. Sieluni oli edessäni kirkkaassa valaistuksessa tänä yönä, mutta kuolemankauhua en siinä havainnut.
Ovi pysyi yhä suljettuna, vaikka ilmareijistä sen yläosassa loisti valoa. Minua halutti koputtaa sitä, varoittaa häntä vaarasta, mutta en kuitenkaan sitä tehnyt. Sydämeni oli pakahtua odotuksesta, ja minä kadehdin sitä, joka ensimäistä kertaa oli keksinyt tämän sananparren, niin kuvaava se oli sille, mitä tänä hetkenä tunsin. Yksi on tarpeellinen, millainen ihana sana! ajattelin.
Ja ympärilläni yltyi tungos ja melu. Merkillistä tilassani oli juuri se, ettei minulta oikeastaan jäänyt mitään huomaamatta, mitä ympärilläni tapahtui, se vain jätti minut täysin välinpitämättömäksi, kuten kaukainen uninäytelmä. Käytävä alkoi sulloutua täyteen kesken untansa häiriintyneitä ja hätäisesti puettuja matkustajia, jotka pelastusvyöt ympärillään kiirehtivät kannelle. Melkein kaikki työntäisivät minua, joka seisoin portaitten alapäässä, mutta tästä kosketuksesta ei minuun siirtynyt heidän pelosta sylkyttävien sydäntensä sähkö. Minä tuskin muistin, minne he niin suurella kiireellä riensivät. Heidän joukossaan oli useita hyvin vaillinaisesti puetuita naisia ja paljon lapsia, joista muuan kolmivuotias takertui jalkoihini, jolloin autoin hänet pystyyn ja ojensin äidille, joka unohti minua kiittää. Tunnen yhä vieläkin sätkivän, pehmeän lapsenruumiin käsissäni. Näin äskeisen uneliaan palvelijan äkkiä kavahtavan jalkeille ja rientävän sinne, tänne kuin päättömänä, juuri kun laskettiin ensimäiset hätäraketit. Minne hän joutui, en tiedä; pelastettujen joukossa en häntä nähnyt; hän oli nuori, vaaleanverinen ja silohiuksinen poika, kahdenkymmenen korvissa.
Juuri sillä hetkellä avautui ovi, ja hän astui käytävään. Riensin nopeasti hänelle vastaan, kun äkkiä pysähdyin: edessäni olivat ventovieraat kasvot! Kaulan ja pään muoto olivat hämmästyttävän yhtäläiset, samoin vartalon täyteläinen hoikkuus. Näen hänet selvästi edessäni. Katseeni lienee ollut niin kiinteä, että se hetkeksi pysähdytti ja kuoleman kauhusta huolimatta hetkeksi hämmensi hänet, ainakin hän yritti sanoa jotain, mikä kuulosti kuin torjuva anteeksipyyntö. Hänen äänensä vieras sävy havahdutti minut kokonaan. Ja tästä tuntemattomasta naisesta uhosi kylmyyttä, jota muuten olen tuntenut vain kuolleen ihoa koskettaessa.
Luulin kuulevani lintukotolaisen nauruntyrskeen pääni päällä. Kuinka se oli mahdollista? Minähän olin tuntenut hänen läsnäolonsa, — ja häntä ei ollutkaan!
Vielä kerran sekaantuivat uni ja todellisuus ihmeellisellä tavalla yhteen. Kaikki, mitä näinä tunteina niin ilmielävästi olin tuntenut, oli ollut harha, näköhäiriö, olemassa vain omassa tajunnassani. Eivätkä ainoastaan nämä tunnit, vaan ehkä pitkät vuodetkin, jotka olin tämän rakkauden lumoissa elänyt, voimatta vapautua. Viimeinen häneltä saamani elämys oli yhtä epätodellinen kuin kaikki edellisetkin.
Vapauduin tänä hetkenä jostakin, mikä oli minua vuosikausia kahlehtinut, pudistin yhdelläkertaa yltäni kaiken. Yhtäkkiä tunsin ihmistungoksen, jonka tähän saakka olin vain nähnyt, ja kymmenistä ruumiista tarttui minuun tuskallinen halu elää ja kuoleman pelko. Elämänhaluni oli yhtäkkiä kaikkea muuta voimakkaampi.
Niin jouduin kannelle, en tiedä kuinka. Se oli ylin venekansi, ja oikeanpuoliselta sivulta olivat jo kaikki veneet lasketut, vasemmalla puolen niitä sensijaan paraikaa irroitettiin. Sattumalta pysähdyin oikeanpuoliselle laiteelle, vain katsellakseni alaspäin. Se oli onneni, sillä samassa tuokiossa kuulin alhaalta laivan kupeelta huudettavan: "Onko vielä naisia kannella?" Ja kun vastausta ei kuulunut, huusi joku merimiehistä minulle:
"Tekisitte viisaammin, herra, jos hyppäisitte veneeseen."
Vene ei ollut vielä kovin alhaalla, ja niin minä hyppäsin, taittaen vasemman jalkani polven yläpuolelta.