"Antakaa itse sijaa, minä tahdon elää. Te olette murhamiehiä!"
Eikä kukaan tohtinut häneen kajota. Sillaikaa hukkuva huusi yhtämittaa:
"Ystävät, ystävät…! Vesi on jääkylmää! Pelastakaa minut!"
Ja yhä uudestaan, ikäänkuin se olisi ollut jokin taikasana, hän kertasi: "Minulla on ajatus… Pelastakaa ajatus!" Silloin muuan siirtolaisvaimo, joka seisoi keskellä venettä, tarttui kahta lähinnä seisovaa naista olkapäistä, hinaten itsensä heidän hartioilleen, niin että hänen verevä ja karhea päänsä oli näkyvissä yli muitten, ja huusi:
"Mikä ajatus? Me emme tarvitse ajatusta! Meillä on lapsemme."
Ja eräs ulkolaidalla seisova nainen, joka oli siunatussa tilassa ja otti sijaa kahden edestä, lisäsi siihen:
"Me synnytämme poikia, jotka keksivät uudestaan sinun ajatuksesi!"
Ja he tunsivat yhtäkkiä vihamielisyyttä häntä kohtaan, joka luuli syntymättömän ajatuksensa tärkeämmäksi kuin kaikkien heidän elävän elämänsä.
Silloin hukkuva, huomaten avunanontansa turhaksi ja peljäten kangistuvansa jäisessä vedessä, ui epätoivoisesti vauhtia ottaen äkkiä lähemmäksi, ja vaimot näkivät hänen oikeanpuolisen kätensä hellittävän pelastusrenkaasta ja iskeytyvän veneen laitaan, lujin, valkoisin sormin, jotka koukistuivat käyriksi kuin merikokon kynnet, ennenkuin kukaan ennätti estää. Samassa tuokiossa vene nopeasti kallistui, nielaisi vettä, ja oikeanpuolisella laidalla seisovat naiset heittäytyivät vaistomaisesti koko ruumiinsa painolla oikealle.
"Irroita kätesi!" huusi kokki.
Hän huusi saman uudestaan kaksi kertaa englanniksi ja toisti sen lopulta tuskastuneena kaukaisen kotimaansa kielellä.