Ja tämä verikaste on Saatanan Kaste, jolla hän liittonsa ihmisen kanssa lujittaapi.
Mutta koska he juoksussansa yhä luoteisempaan ennättivät, niin että jo vasemmalta Kõpun suuret korvet ja edestä Kõrgessaare sekä meren selkä alkoivat valkiasta yöstä kangastaa, niin sudet, jotka hamaan tähän asti olivat yhdessä pysyneet, nyt toisistansa erkanivat, yksin elikkä myös kaksin juostaksensa.
Niin myös Aalo äkkäsi juoksevansa kahden kesken susista suurimman kanssa, jonka hän Suuremõisan sudenajoissa oli karkaavan nähnyt.
Niin hän tiesi yhtäkkiä, että tämä susi oli häntä suolle kolmasti kutsunut ja häntä noutamaan tullut.
Ja hän tunsi hämmästyksellä olevansa tasaväkinen tämän väkevän metsänpedon kanssa ja jaksavansa hänen jokahista askeltansa seurata, vaikka hän vauhtiansakin vinhensi, niin että he nyt ikäänkuin lensivät yli nummien ja hetteitten.
Sillä sama veren villi palo poltti heidän sudensuonissansa, ja saman hengen hehku heidän sudensydäntänsä sykitti.
Ja nämä kaksi olivat ylpeimmät ja komeimmat kaikista metsänsusista ja
Pyhän Yrjänän pedoista.
Niin aamu-yöstä, ennen auringonnousua, he saapuivat öisellä retkellänsä Kõpun korpiin, keskelle ijänikuista kuusiryteikköä, jota ei ihmisen kirves koskaan ole kajonnut, ja kussa naavaiset aarnikuuset sammaleisen maan pimentoonsa kätkivät.
Niin tuuli havasi kuusien latvoissa, huokauksensa huokasi ja uupui jälleen.
Silloin susi, jonka kanssa Aalo oli juossut, yhtäkkiä muutti muotoansa.