»Että minun silmääni piti näkemän saman vaimonpuolen, jonka ensi kertaa neitsykäisenä lampaitten seassa näin, nyt samaisten lampaitten kimppuun ihmissutena karkaavan ja näin viattoman verta juovan!»
Ja hän nousi nopiasti, seinältä luotipyssynsä sieppasi, sillä vaimoansa
Aaloa uhaten, ja huusi:
»Mene silmistäni, suden huora! Mene heimos huomaan!»
Niin Aalon kädet tällöin irtautuivat vuoteen laidasta, kuhunka hän hädissänsä oli kiinnitarttunut, niinkuin merihädällisen laudanpalasta, koska syvyyden vesi häntä kuljuunsa viedä alkaa, samalla muotoa kuin hänen sielunsakin irtautui nyt ja ijäksi kristillisen seurakunnan yhteydestä ja kirkon varjeluksesta.
Vaan hän ovesta miehensä ohitse pihamaalle kiiruhti ja sieltä metsiin siskojensa ja veljiensä susien tykö ja heidän kanssansa kauvas susien poluttomille poluille, niihin riemuihin, jotka eivät ihmisten ole, vaan susien, ja salatut ratki.
9.
Mutta tältä retkeltänsä ei Aaloa enää takaisin kuulunut, senperästä kun hänen Priidik miehensä hänet vihapäissänsä korpiin ajoi, vaan hän oli ja jäi susien seuraan, niinkuin olisi Saatana tässä väkipainissa viimeisen voiton saanut, jota yhden nuoren vaimonpuolen sielun autuudesta painiskeltiin. Näin sai siis myös kaikille tiettäväksi sekä Pühalepan pitäjässä kuin myös koko Hiidenmaalla, että Suuremõisan metsävahdin vaimosta Aalosta oli tullut noita ynnä ihmissusi, ja rahvas alkoi siitä lähtien kutsua häntä Sudenmorsiameksi.
Niin oli nyt Aalo elikkä Sudenmorsian henkipatto ja kirkon kironalainen, niin että itsekukin taisi ajaa häntä takaa niinkuin metsänriistaa ja ilman rangaistusta hänet ampua, missä ikänä hänet tavoittaisi elikkä myös loukkuun sekä paulaan pyydystää niinkuin metsänpedon, sillä hän oli sekä lain että kirkon suojaa vailla.
Vaan aluksi oli niinkuin olisivat korvet ja suot hänet kitaansa nielleet, elikkä Diabolus sylvarum, hänen Herransa ja Mestarinsa, hänet visusti piiloittanut, sillä hänestä ei pitkään aikaan edes jälkeä nähty.
Mutta sangen pian alkoi ympäri Hiidenmaata kulkea kuulumisia erinomaisista enteistä, joita ei luonnollisella tavalla selvittää tainnut, vaan joista ulosnäkyi, niinkuin olisi Helvetin herhiläispesään tuikattu, ja sieltä tuhannen-tuhatta häijyä herhiläistä kiukuissansa kiiruhtanut.