Ja toinen taampana sanoi:
»Muistakaat minun sanoneen! Mitästä tämä metsävahdin Aalo aina kirkkoon viimeisenä jätätteli, ellei siunattua öylättiä saadaksensa, joka on Kristuksen totinen ruumis, että sillä taikojansa tekisi!»
Niin Aalo vaivojensa seasta vain yhä vaisummin vastasi:
»Menkää, menkää, — antakaa minun toki tähän kuolla!»
Vaan nyt vanhin kylänvaimoista kumartui Aalon ylitse ja sanoi tosissansa:
»Uskot elikkä et, vaan niin on, ettei lapsi ennen lanteistasi erkane, Aalo, etkä sinä kivuistasi kirvoitu, ennenkuin olet kaikki tyyten tunnustanut. Toki minä tämän tiedän, joka olen kolmen kylän lapset päästänyt ja monenkin kurjan syntisen tunnustuksen vastaanottanut. Tunnusta siis hyvällä, keneltä lapses sait, niin päästän sinut vaivastasi, sillä minä siihen sekä loihdut että temput tiedän.»
Ja toiset taas niinkuin kuorossa säestivät: »Tunnusta, kenenkä kanssa metsiä juoksit, ihmissusi! Suden sikiön saat, vaan et ihmisen lasta!»
Vaan Aalo vain kuiskasi:
»O, tätä tuskan kalkkia!»
Mutta tuskin oli hänen aikansa täyttynyt, ja lapsi syntynyt, kun Priidik metsävahti, joka oli heinäniitulta kotiin tullut, äkisti saunan oven aukaisi ja näki vaimonsa Aalon lauteilla ynnä vastasyntyneen kanssa lepäävän, ja kylänämmät hänen ympärillänsä.