Vaan aluksi he vain seisoskelivat pihamaalla ja saunaa kohti tuijottivat eivätkä mitäkään edesottaneet.
Mutta vaimot saunassa alkoivat taas häijysti härnätä:
»Missäs on minun kaksivuotias hiehoni, ihmissusi?»
»Missäs on minun uuheni?»
»Minne veit lampaan laumastani, Sudenmorsian?»
Niin ulkona väkijoukossa, kuin yhä kasvoi, alkoi uhkaava mutina, joka ei niitäkään hyvää tiennyt. Sillä Saatanan elkeet, joilla hän talven mittaan Hiidenmaata oli vaivannut ja sen ristirahvasta julkisesti pilkkanansa pitänyt, olivat itsekullakin niinkuin muistiin präntätyt.
Eikä kenelläkään ollut niitäkään epäilystä, etteikös tämän kaiken erinomaisen villityksen perijuuri, josta kaikki pahuus oli putkahtanut, nyt Priidikin saunassa heidän kättensä ulottuvilla viipynyt.
Niin he nyt tihiänä joukkona pihalla parveilivat, vaivihkaa saunaa kohti pälyten, ja heidän katseissansa oli yhtäkkiä sekä pelkoa että vihaa.
Sillä he tiesivät tuiki tarkoin noitien ja heidän Helvetin isäntiensä konstit ja kommervenkit, ja ettei heille mitäkään mahdotonta ollut.
Niin monikahdat lapset heidän seastansa juosta piipersivät saunan tykö, sen akkuna-aukosta sisälle kurkistaaksensa, ja taas takaisin, niinkuin heillä olisi tulenliekit kintereillä ollut.