Älä lauluani kauneinta kysy: sanaa, sointua saanut se ei, ihanintani ilmanteiltä kysy, pois haihtui, ohi tuuli sen vei, tuulentuiskeesta hetken kuin sävel soi, harva Tuulimaan siemen heilimän toi.
Liekkö suojatta ollut se liioin, tasangolla tuulikansan maan, mua viehtikö vaellus liioin, tasavallassa tuulien maan? en ma tiedä, kastan kukkaa, näen paadet vaan ja tuhlattujen tuntien hautuumaan.
MOOSEKSEN SAUVA
Joh. Öhguistin mukaan
Vain kerran hän kosketti kylkeä vuoren,
jo pulpahti pisarat alta kuoren.
Ja povesta kuollehen kallion,
elon virrat etsivät auringon.
Joka päivä mahtava sankari
näkymättä saapuvi luokseni.
Ja henkeni hetteet pyrkivät soiden
ylöspäin yhä riemuiden, kapinoiden.
Nyt kohoo käsi: ja laulavan laineen
jo kuulen puhkovan kallion paineen.
Vaan arkien hälinä korvat sulkee, —
hän sauvan laskee ja ohi kulkee.