Kirkkoherra J. Bergmann kertoo Tartossa Vanemuisen salissa vuonna 1877 vietetystä juhlasta Aleksanteri I:sen satavuotisen syntymäpäivän muistoksi seuraavaa:
"Astui sisään vanhanpuoleinen mies, ja hänen rinnallaan uhkea nainen, jonka olento oli täysin kuninkaallinen, J.W. Jannsen ja Koidula. Pian senjälkeen saapui kumara vanhus, musta samettitakki yllään, tohtori Kreutzwald. Kun viralliset puheet olivat ohitse, nousi Koidula ja puhui 'lauluisän' kunniaksi. Se oli ainoa julkinen puhe, minkä olen kuullut Koidulan pitävän. Kreutzwald vastasi, kohoittaen elaguhuudon Emajoen satakielelle."
Tästä päättäen ovat siis Koidula ja Kreutzwald kuitenkin lopulta tavalla tai toisella sopineet. — Kirjeenvaihtonsa Kreutzwaldin kanssa talletti Koidula, tuntiessaan kuoleman lähestyvän, sisarensa Eugénien haltuun.
Mutta kuitenkin, "nälkä tekee kipeätä, olkoon mitä lajia hyvänsä!" kuten samoin hänen omat sanansa eräässä toisessa kirjeessä kuuluvat.
Eikä hän tee yhtäkään yritystä, ei nyt eikä myöhemminkään, kohottaakseen tavalla tai toisella ympäristöään. On kuin Koidulan luova voima ei milloinkaan olisi uloittunut hänen omaan elämäänsä. Ja mistä hän olisikaan keksinyt vivun, kyllin voimakkaan ponnahduttamaan tätä kansainvälistä, satunnaista ihmissekoitusta! Joitakuita heikkoja yrityksiä luoda itselleen täysin oma, ympäristön vahingolliselta vaikutukselta täysin varjeltu mailmansa, on hänen myöhemmässä elämässään tosin ollut, mutta ne ovat pikemmin satunnaisen itsesäilytysvaiston ilmauksia, kuin varsinaista, päämäärästään selvää taistelua.
Kuka tietää, ehkä vieritämmekin turhaan syyn ympäristön niskoille; ehkä olisi väsähtämys Koidulan elämässä seurannut kaikissa tapauksissa, edullisissakin oloissa, ilman vähintäkään ulkonaista seikkaa. Ehkä oli Kronstadt vain milieu, ei muuta, epäedullinen, nälkiinnyttävä tosin, mutta sittenkin vain ulkonainen kehys. Koidulan omassa sielussa oli epäilemättä särö, josta pääsi vapaasti virtaamaan uuden ympäristön tuhoisa ilma. On hyvin mahdollista, että Koidula ikäänkuin ehdoin tahdoin sulkeutui siltäkin inhimillisyydeltä, jota ei sentään mistään oloista tykkänään puutu. Hänen henkinen terveytensä oli jo Kronstadtiin tullessa yhtä auttamattomasti vialla, kuten ruumiillinenkin, johon Michelson viittaa, sanoessaan naineensa hänet "rauniona". Uudestaan ja yhä uudestaan täytyy painostaa Koidulan perittyä sairaalloisuutta, hänen poikkeuksellista kokoonpanoaan, ymmärtääkseen hänen kohtalonsa.
Toisin taikka toisin, tulokseksi saamme kuitenkin saman tragiikan.
Niin juoksee siis yhä arkipäivän harmaa hiekka… ylitse juhlaan luodun sielun.
Ainoastaan yhtä tietä pääsi ulkopuolelle yltympäri vallitetun linnoituskaupungin. Se tie vei virolaiselle hautuumaalle, kulki samassa suunnassa pohjoispuolisen rannan kanssa ja oli kolme kokonaista virstaa pitkä.
12.