Tyytymätön murina monelta eri taholta pöydän ympäriltä keskeytti hänen selityksensä. Meitä oli kahdeksan, jotka nousimme seisomaan ja sanoimme suoraan Jannelle että hänen ei sopinut ajatella enää tuota aihetta. Me olimme jo aikoja sitten päättäneet kukin kirjoittaa draaman samasta aiheesta ja alkaa juuri karkelolla Pohjolan pirtissä.
Janne Kankkunen näytti nolatulta, mutta taipui nöyrästi tahtoomme ja sanoi että kyllä hän saattoi kirjoittaa toisenkin draaman nimittäin Kyllikistä ja Lem — — —
Mutta sen pitemmälle hän ei päässyt, kun viisi muuta neroa nousi pystyyn pannen vastalauseensa. Kolmella heistä oli jo viides näytös siitä aiheesta alulla ja kaksi oli ennättänyt toiseen näytökseen, neljänteen kuvaelmaan.
Janne Kankkunen oli vallan ymmällä. Hän koetti kumminkin urhoollisesti ylläpitää rohkeuttaan ja sanoi ymmärtävänsä että vanhemmilla oli etuoikeus. Paitsi sitä hänellä aina oli ollut koulussa 10 historiassa, ja siksi hän sanoi jo ennenkin arvelleensa että ehkä joku draama Suomen historian alalta olisi sopivam — — —
Mutta nytkin hän tuli keskeytetyksi ja me kaikki aloimme näyttää levottomilta. Janne Kankkunen oli kaikesta päättäen liian toimintahaluinen eikä malttanut seurata luonnollista kehityskulkua.
Hetken mietittyään nousi yksi meistä seisomaan ja pyysi saada lyhyesti ja tyynesti selittää tätä asiata Janne Kankkuselle. Hän sanoi vakavasti että draamallinen runous ja varsinkin Kalevalasta ja Suomen historiasta otetut aiheet edellyttivät suurempaa kehitystä kuin saattoi olettaa niin nuoressa runoilijassa. Suomalaisella yleisöllä oli oikeus saada ainakin pari lyyrillistä kokoelmaa vielä Janne Kankkuselta, ennenkuin hänen oli aika ruveta dramatiseeraamaan runojaan.
Me huusimme kaikki "hyvä! hyvä!" sillä hän oli julkilausunut meidän kaikkien ajatukset.
Janne Kankkunen oli ainoa, joka ei näyttänyt oikein tyytyväiseltä. Hänen oli nähtävästi vaikea luopua draamatuumistaan. Silloin hänen pöytänaapurinsa, jota kunniavieraamme alakuloisuus arvattavasti säälitti, koetti hiukan lohduttaa häntä:
"Elä ole milläsikään, Janne kulta! Ennätäthän sinä sinne vielä. Ennemmin tai myöhemminhän me kaikki löydämme itsemme Kansallisteaatterin näyttämöltä. Kirjoittele sinä nyt vain aluksi lyriikkaa odotellessasi vuoroasi. — Tai, jos sinun lyyrillinen suonesi hetkeksi on kuivunut, niin voithan vaikka laittaa romaanin ensi jouluksi. Minä neuvon sinulle aiheen. Kirjoita rakkaudesta, vapaasta tietysti, sillä muuta rakkautta ei olekaan, vaikka sinä Janne et sitä ehkä vielä ymmärrä. Lue ensin joku helppotajuinen anatomia, että opit ymmärtämään mitä on rakkaus."
Me nyökäytimme hänelle hyväksyvästi, sillä juuri niin oli alotettava. Sen tiesimme kokemuksesta. Siitä innostuneena jatkoi Jannen naapuri-nero: