Minä kiirehdin pois. Olin jo kuullut liiaksi. Tunsin sääliä Janne Kankkusta kohtaan. Ja koska hän ei ollut kirjoittanut Iltalehteen mitään, josta minä personallisesti olisin voinut loukkautua, toivoin että armelias kohtalo suojaisi häntä.
Sen koommin en Janne Kankkusta nähnyt ennenkuin parin päivän perästä. Hän tuli kadulla vastaani ja minä tuskin olin tuntea häntä. Posket olivat kalpeat ja silmät kuopalla.
"Oletteko sairas, herra Kankkunen?" kysyin osaaottavasti.
"En", oli lyhyt vastaus, joka esti muut kysymykset siihen suuntaan.
"Tuletteko juuri Kaisaniemestä?" kysyin vaihtaakseni ainetta.
"En."
"Vai niin. Minä vain luulin — —"
"Kävin passia lunastamassa."
"Passia!" Minun hämmästykseni oli todellinen.
"Niin juuri. Huomenna lähden Amerikkaan."