Hän palasi takasin saliin pöytänsä ääreen ja järjesteli kukkia ja hänen pienet valkoiset kätensä liikkuivat hermostuneesti ja hätäillen.
Kelle, kelle, kaikki tuo kukkien loisto?
Samassa kuului kovia askeleita etehisestä. Neitonen säpsähti ja lensi tulipunaiseksi. Minäkin loin uteliaana katseeni oveen päin, jonne neitonen oli kiirehtinyt.
Ovi aukeni samassa ja sisään astui — — — niin — — —
Nainen hän oli. Hame oli hyvin lyhyt, tukka vielä lyhyempi. Päässä miesten hattu, hameessa tasku kummallakin puolella ja kädet hameen taskuissa.
"Oletko sinä nukkunut näin kauan, unikeko?" huudahti hento neitonen suudellen kummitusta hellästi molemmille pulleille poskille.
"Niinpä kyllä, kyyhkyseni", nauroi kummitus, "pitäisihän sinun jo tuntea minun pahat tapani."
Yhdessä he astuivat sitten pöytänsä luo puhellen puoliääneen. Kummitus asettui mukavasti istumaan, nosti toisen jalkansa ristiin polven yli ja nojasi tuolin selkään sekä alkoi sitten tutkivasti tähystellä minua silmilasiensa läpi.
Koetin näyttää niin vähäpätöiseltä ja vaatimattomalta kuin suinkin, sillä tunsin että katse oli ankara ja syyttävä. Hän näkyi olevan tyytyväinen käytökseeni. Katse lauhtui ja hän sanoi jotain puoliääneen sille pienelle ja hennolle. Tämäkin nyt loi aran ja pelokkaan katseen minua kohti.
Ruokasali alkoi samassa täyttyä vierailla. Äskeinen tunturiseurue tuli nauraen ja puhellen sisään aloittamaan aamiaistaan.