Ja poika katsoi kauan äidin silmiin ja loisto palasi niihin entistä lämpimämpi.
Mutta ei vieläkään tyytynyt Surutar.
"Hymyilevät ovat poikasi huulet. Minun ovat tuskasta vääntyneet. Vien hymyn hänen huuliltaan."
Mutta taas rukoili äiti:
"Säästä Surutar poikaani nuorta! Hymyileväthän minunkin huuleni. Ota hymy niistä!"
Ja Surutar vei hymyn äidin huulilta.
"Emoni, kantajani, minne pakeni huultesi hymy? Suruko sen särki?" valitti poika.
"Elä huolehdi poikani nuori! Paina huulesi huuliini, niin hymy kyllä palajaa", lohdutteli äiti.
Poika painoi huulensa äidin huuliin ja hymy palasi entistä vienompana.
Mutta kateellinen on Surutar. Ei siedä ihmisonnea.