Taas menivät ajatukset pahalle puolelle! Koetin muistaa, että olihan Carnegie tehnyt paljon hyvääkin syntymäkaupunkinsa hyväksi. Kaupungin laidassa oli suuri, komea puisto, Carnegien lahjoittama, ja paitsi kirjastoa ja taidekokoelmaa, jotka kantavat hänen nimeään ja joissa hänen kuvansa meitä tervehtivät, hän on lahjoittanut kaupungille erinomaisen kylpylaitoksen. Siellä saa kylpyjä vaikka minkälaisia, kuumia, kylmiä, höyrykylpyjä, vesikylpyjä ja jos jonkinlaisia terveyskylpyjä, joista varmaan on ollut paljon hyötyä Dunfermlinin asukkaille, sillä kaiken tuon kylpy-ylellisyyden saa niin halvalla hinnalla, ettei kukaan ole siitä pois suljettu. Osoittaakseen kiitollisuuttaan antajalle on Dunfermlinin kaupunki ostanut sen mökin, jossa Carnegie syntyi ja jossa hän ensin aloitti uransa sanomalehtienmyyjänä. Tuota mökkiä säilytetään nyt jonkinmoisena kansallispyhättönä.
Koetin parastani pysyäkseni tyynenä ja toivoin hartaasti, että päivällisistä vihdoinkin tulisi loppu. Tuossa hymyili Bertha von Suttner minulle herttaista hymyään. Mikä tyyneys ja sopusuhtaisuus hänessä oli, kuinka täydellisesti tuo kuuluisa maailmannainen hallitsi asemaa! Häpesin omaa rauhatonta mielialaani.
Carnegie oli juuri kääntynyt puoleeni ja alkoi puhua, kuinka hyvin hän tunsi Suomen vaikean aseman ja kuinka hänen harras mielenkiintonsa oli aina ollut suomalaisten puolella. Kuulin oman ääneni vastaavan hänelle kohteliaasti, että oli hyvin hauska kuulla hänen ystävällisyydestään meitä kohtaan…
Kahvi kannettiin siinä samassa pöytään, ja puheiden aika oli siis tullut. Carnegie nousi ja asettui lähellä olevalle puhujalavalle. Vieressä olevat pöydät täyttyivät kuin taikaiskusta pikakirjoittajilla ja sanomalehtimiehillä. Sitten alkoi puhe, josta ei voinut sanoa muuta kuin hyvää. Se oli kaikin puolin hyvin valmistettu, ystävällinen, voisipa sanoa melkein sydämellinen, kehuva, täynnä luottamusta tulevaisuuteen… Varmaa on, että moni meistä silloisista läsnäolijoista sitten parin vuoden perästä tunsi kiitollisuutta laupiasta kohtaloa kohtaan, joka oli antanut Bertha von Suttnerin nukkua ikuiseen rauhaan, ennenkuin maailmansodan kauhut puhkesivat esille.
Useita puheita seurasi sitten, hyviä ja heikkoja, kuten tavallisesti tuollaisissa tilaisuuksissa. Mieleeni painui vain se, että Bertha von Suttnerin puheessa niin selvään kajahti järkähtämätön, onnea tuottava luottamus siihen, että vihdoinkin oli kehitys päässyt niin pitkälle, että raakojen sotien aika oli ohi! Onnellinen Bertha von Suttner! Hän sai nukkua, ennenkuin unelmansa murtuivat.
Nousimme vihdoin pöydästä ja aloimme katsella tuttuja salissa. Pieni ryhmä sanomalehtimiehiä tuli samassa luokseni kysymään, miksi en ollut pitänyt mitään puhetta. Vastasin, ettei sellaisesta ollut kysymystäkään, mutta he väittivät, että nimeni oli annettu heille edeltäkäsin puhujien joukossa. En voinut heille sen parempaa selitystä antaa, koska en itse tiennyt asiasta mitään, ja pyysin heitä tyytymään siihen.
Mutta amerikkalaisia nuoria sanomalehtimiehiä ei vain niin helposti tyydytetä, ja nämä lähtivätkin Carnegien luo tuota tärkeätä asiaa tiedustelemaan. Hänen vastauksensa oli varsin hämmästyttävä. Hän vakuutti, että hänen aikomuksenaan oli kyllä ollut pyytää minua puhumaan, mutta sitten hän oli tullut ajatelleeksi, että se luultavasti loukkaisi tsaarin hallitusta! Vastaus tuotti minulle suurta huvia. Samalla se oli erittäin kuvaava urhoolliselle isännälleni. Tuntematon, vaatimattomassa asemassa oleva suomalainen olisi muutaman minuutin puheessa sanonut sopivia korulauseita juhlan sankarittarelle, ja se olisi nostattanut tsaarin hallituksen hiukset pystyyn ja ikuisesti turmellut Carnegien nimen!
Seuraavana aamuna näin vallattoman uutisen New Yorkin lehdissä: "Andy says mum to Madame Malmberg." Suomeksi käännettynä se kuuluisi jokseenkin näin: Antti sanoo suu kiinni rouva Malmbergille. Tämän merkillisen otsikon alla oli pieni pätkä, hiukan pistävä "Antille", mutta varsin suosiollinen minulle.
Carnegiesta puhuessani minun täytyy vielä mainita seikka, joka näkyy olevan yhteinen useimmille omalla työllään kohonneille miljoonamiehille Amerikassa. Ennemmin tai myöhemmin heidän nimissään ilmestyy yksi tai useampia kirjoja, jotka saavat komeat arvostelut, ei ainoastaan Amerikan, vaan koko maailman sanomalehdistössä. Ja syystä saavatkin, sillä ne ovat aina hyvin kirjoitettuja. Tyyli on tottuneen kirjailijan, ajatukset selvät, usein melkein nerokkaat. Mutta — mutta…
Kuinka on ymmärrettävä, että miehet, jotka omalla nerollaan, omalla tarmollaan ovat koonneet jättiläisomaisuuden, eivät tule ajatelleeksi, että yleisöä ei sentään voi aivan noin karkeasti pettää? Kuka hiukankin ajatteleva ihminen voi ilman muuta uskoa, että mies, joka tuskin on eläessään muuta kirjoittanut kuin nimensä sopimusten alle, yht’äkkiä, käden käänteessä, muuttuu tottuneeksi kirjailijaksi?