"Mitä työmiesten vaimot tuosta arvelevat? Ensiksikin siitä, että tarkastajina on nuoria miehiä eikä naisia, vaikka tuntuisi luonnollisemmalta, että naiset tekisivät tuollaiset kotitarkastukset, ja myöskin siitä, että vaimot eivät saa tehdä mitään ansiotyötä kodin ulkopuolella?"
"Vaimot pitävät ehdottomasti enemmän nuorista miehistä tarkastajina kuin naisista." (Ahaa, arvelin itsekseni, tietysti siitä syystä, että heitä voi helpommin vetää nenästä, jos tarvitaan.) "Ja mitä sitten tulee työhön kodin ulkopuolella, se on hyvin jyrkästi kielletty, sillä se on aivan Henry Fordin periaatteita vastaan. Tapahtui äskettäin, että erään työmiehen vaimo, joka sattui olemaan taitava pianonsoittaja, alkoi antaa soittotunteja muutamille nuorille tytöille. Hän arveli aikansa hyvin riittävän siihen, koska hänellä ei ollut lapsia. Heti kun asiasta tuli tieto meille, ilmoitimme vaimolle, että hänen täytyi heti lopettaa tunnit, muuten hänen miehensä tulisi erotetuksi toimestaan. Ei,-Henry Ford ei salli sellaista. Se on vallan vastoin hänen periaatteitaan."
"Mutta jos vaimon periaatteet ovat toiset…"
"Mitä tarkoitatte? Tämä on kai Henry Fordin tehdas…"
"Tarkoitan vain, että se on sentään hyvin ankaraa vapauden sitomista…"
"Aa, tietysti teillä eurooppalaisilla on aina kaikenlaisia teorioja, jotka eivät pidä paikkaansa ollenkaan todellisessa elämässä! Työväki rakastaa tuota niinsanottua vapauden sitomista. Mitenkä muutoin selitätte sen, että meillä ei koskaan ole ollut lakkoja ja että meillä aina on tuhansittain pyrkijöitä työhön, heti kun jokin paikka tulee vapaaksi?"
Niinpä niin. Tuo antoi minulle aika paljon miettimisen aihetta. Kuinka monta ihmistä lienee maailmassa, jotka vapauden edestä ovat valmiit jotakin uhraamaan? Orjuuden rakkaus tuntuu olevan paljon luonteenomaisempaa ihmiselle kuin vapauden rakkaus! Useammat lienevät vapaudesta samaa mieltä kuin Falstaff kunniasta: Mitä on vapaus? Voiko sitä syödä? Voiko sitä juoda?… Ja jos ei sitä voi syödä eikä juoda eikä myöskään itseään vaatettaa sillä, niin mitä hyötyä on koko vapaudesta?
Muistan, kuinka Arvid Järnefelt kertoi kerran minulle Tolstoin hänelle sanoneen, että moni Venäjän talonpoika oli paljon tyytyväisempi ennen orjana ollessaan kuin nyt vapaana. Talonpojat tunsivat ennen, että heillä oli selkänojana jokin voima, joka piti heistä huolta ja katsoi, että heillä oli jokapäiväiset tarpeet, mutta nyt "vapaina" heidän piti itse huolehtia kaikesta ja itse johtaa elämän taistelua. Se oli niin vaivalloista! — Amerikassa kuulin aivan samaa etelävaltioiden neekereistä, kuinka he valittivat, että nyt oli pahempi kuin ennen. Silloin he olivat vallan rehellisesti orjina, joita myytiin ja ostettiin, piiskattiin ja ruokittiin. Ei mitään huolta huomispäivästä. Ei mitään vastuunalaisuutta. Kohdeltiin kuin hyviä koiria…
Henry Ford tuntee ihmiset ja heidän vapaudenrakkautensa! Hän tietää, että he mielellään ottavat vastaan orjuuden, kunhan sen mukana seuraa tarpeeksi ruokaa ja vaatetta, asuntoja ja muita elämän mukavuuksia.
Ford ei koskaan pane pääpainoa siihen, että hän omistaa ihmisten ruumiit, heidän kättensä voiman, heidän sormiensa notkeuden. Ennen kaikkea hän tahtoo omistaa ihmisten sielut. Kaikki muu tulee silloin itsestään ikäänkuin kaupanpäällisinä. Carnegie oli toista. Hän tahtoi käyttää ihmisten ruumiillisen työn hyväkseen kootakseen miljooniaan. Kun se kului loppuun, niin kulukoon! Saihan sitä uutta. Muutoin hänen työ-väkensä sai olla miten tahtoi, pitkin tai poikin. Heidän kohtalonsa ei häntä liikuttanut. Hän oli aina sotakannalla työväkensä kanssa. Vielä kuollessaankin työläiset kirosivat sortajaansa.