Hän kohotti päätään hitaasti mutta päättävästi. Tämä mahtoi olla vain hermostumista, liiallista rasitusta. Kyllä kaikki taas tulisi entiselleen, kunhan lukukausi loppuisi ja pääsisi lepoon.
Kirje putosi lattialle hänen sylistään. Hän nosti sen ylös ja luki sen vielä kerran:
Huhtikuun 2 p. 18—.
Rakas Anna!
Nyt pyytäisin vaivata sinua, rakas Annaseni, pienellä asialla, vaikka pelkään että tulen kovin myöhään. Kun setäsi viime kesänä kuoli, en jaksanut ajatella mitään muutoksia, mutta nyt kun ulkonaiset asiat taas ovat järjestetyt, alan käsittää, että Elsa on aivan oikeassa toivoessaan, että niin pian kuin mahdollista muuttaisimme Helsinkiin. Elsa voisi siellä jatkaa soitto-opintojaan ja käydä käsityökoulua sekä saada tilaisuutta moneen muuhunkin hyödylliseen kehitykseen. Prinsiipin kannalta tekisin väärin, ellen suostuisi hänen toivomukseensa. Paitsi sitä tuntuu minustakin oikein hauskalta taas päästä Sinun ja rakkaan Fredrik veljen läheisyyteen. Näinä kymmenenä vuotena, jotka olet ollut meiltä pois, olen aina sinua kaivannut, vaikka kyllä käsitän, että se oli Jumalan tahto ja että periaatteellisesti teit aivan oikein, kun läksit meiltä hoitamaan vanhaa isääsi. Mutta nyt, kuten sanoin, saamme taas yhtyä, ja siksi pyytäisin sinua vuokraamaan meille neljä tai viisi huonetta ja keittiön jossakin hauskassa kaupunginosassa ja — — —"
Kirje vaipui taas Annan polvelle. Hänen tätinsä, professori Hemmerin sisar, kauppaneuvos Huovisen leski, aikoi siis syksyllä muuttaa Helsinkiin tyttärensä Elsan kanssa.
Tuo kirje se oli, joka oli pakoittanut esille sen pitkän muistojen sarjan. Hänen täytyi läpikäydä kaikki taas, elää elämänsä uudestaan alusta alkaen tähän päivään asti, ja vanhat haavat, jotka jo olivat melkein umpeen kasvaneet alkoivat tihkua verta taas.
Hämäränä muistona häämöttivät lapsuuden ensi vuodet hänen mielessään. Rouva Huovinen oli ottanut lapsi raukan kasvattaakseen kun äiti oli kuollut antaessaan hengen tyttärelleen. Tyynesti, ilman suruja ja melkein ilman ilojakin kului Annan lapsuus tädin luona etäisessä pikkukaupungissa.
Täti oli naimisissa varakkaan, pullean, hyväluontoisen kauppaneuvos Huovisen kanssa. Vuosien vieriessä oli heille syntynyt kolme lasta, jotka kaikki kuolivat pieninä. Anna ei koskaan voinut täyttää sitä tyhjyyttä, joka sen perästä tuli taloon.
Rouva Huovinen eli "komesrotinna", kuten hän vaati palvelijoitaan sanomaan, oli hyvin toimelias ja reipas nainen ja täynnä periaatteita, joita hän innokkaasti koetti teroittaa ympäristöönsä. Sanat "periaate" ja "prinsiippi" kaikuivat aina Annan korvissa, kun täti johtui hänen mieleensä.