Anna ojensi kätensä hänelle hymyillen ja "kiitos eilisestä" puhkesi yht'aikaa molempien huulilta.
Hartista kaikki oli niin luonnollista. Hän ei ollut hetkeäkään epäillyt, että hänen ja Annan eilisessä suhteessa olisi tapahtunut mitään muutosta, ja siksi se tuntui nyt Annastakin luonnolliselta.
Koulussa meni kaikki vanhaan tapaan, vaikka Annasta tuntui kuin kaikki oppilaat olisivat muuttuneet toisiksi. Vai miksi hän ei koskaan ennen ollut huomannut, että hekin olivat eläviä ihmislapsia eikä vain sieluttomia auttomaatteja?
Ja toukokuu kului kuin lyhyt unelma. Toukokuu, jolloin kaupungissa ei keväästä tiedä mitään, jolloin kouluissa on rasittavin aika ja kaikkialla kiirettä ja touhua. Mutta Annalla oli kevät.
"Sinä näytät rupeavan elpymään näin lukukauden lopussa, kun me muut olemme väsymyksestä nääntyä", sanoivat Yksityislyseon opettajat Annalle, mutta sen enempää ei kellään ollut aikaa ottaa osaa hänen oloonsa. Hän sai rauhassa ja hiljaa nauttia onnestaan.
Vasta kun kaikki ihmiset alkoivat puhua maalle menostaan, ymmärsi Anna, että kohta piti hänenkin lähteä isänsä kanssa pois Helsingistä Haapasaareen läheisessä saaristossa, missä professori aina vietti kesäkuukaudet. Ja se merkitsi, että hänen piti erota Hartista.
Tuo ajatus koski niin peloittavan kipeästi. Erota, erota juuri nyt, kun hän oli löytänyt hänet. Vaikkei hän osannut selittää mitä hän kaipasi ja miksi Hart oli tullut hänelle niin välttämättömäksi. Joka päivä he olivat tavanneet toisensa, puhuneet jokapäiväisistä töistään ja toimistaan — ei muuta. Ja kumminkin he molemmat tunsivat, kuinka joka hetki vei heidät lähemmäksi toisiaan. Mutta nytkö heidän piti erota? Anna Hemmer ei voinut kestää tuota ajatusta. Hän ei tahtonut, ei voinut enää olla yksin — oh, koko hänen elämänsä tähän saakka oli kulunut yksin. Nyt hän vihdoinkin tahtoi pitää kiinni tuosta ainoasta ystävästä, jonka hän oli löytänyt.
Kun Hart kerran saattoi häntä kotiin, kysyi Anna melkein pelokkaasti:
"Minne lähdette kesäksi, tohtori Hart?"
"Saaristoon tapani mukaan" vastasi Hart, ja sitten hän hymyillen lisäsi:
"Tietysti niin lähelle Haapasaarta kuin mahdollista."