"Miksei itse Haapasaareen?" juolahti Annan mieleen ja samassa olivat nuo sanat jo sanotutkin.
"Saisinko?" Hartin silmät välähtivät ilosta.
Anna tuskin tiesi mitä hän vastasi. Hän tunsi vain, että heidän ei tarvinnut erota ja se tuotti iloa, niin ääretöntä iloa.
Haapasaari oli ollut professorin kesäasuntona jo toistakymmentä vuotta. Se oli pieni, rauhallinen saari kaukana meressä ja siellä ei ollut muita asukkaita kuin yksi ainoa kalastajaperhe, joka jolloin kulloin entisyydessä oli rakentanut huvilantapaisen rakennuksen vuokrattavaksi kesävieraille. Koska saari oli jokseenkin kaukana laivareitistä, eikä kannattanut omaa laivasiltaa rakentaa, oli pääsy sinne hankala, eikä kesävieraitten tehnyt mieli muuttaa sinne. Sitä suurempi paratiisi se oli professori Hemmerin mielestä, joka sai koko kesän hallita saarta vallan omavaltaisesti. Siellä hänellä oli pitkin rantakallioita suurilla, mustilla numeroilla merkittyjä lätäköitä, joissa hän kasvatti jos jonkinlaisia alkueläimiä, ja joita hän aamusta iltaan vartioi kuin suurimpia aarteitaan. Kalastajaperheen jäsenet katsoivat etäältä kauhunsekaisella kunnioituksella professorin lätäköitä eivätkä yrittäneetkään niihin koskea, sillä he tiesivät, että professorin viihtyminen Haapasaaressa oli kokonaan niistä riippuvainen.
Suuri sali huvilassa oli professorin laboratoriona, jossa pöydät olivat täynnä mikroskopeja ja kaikenlaisia pulloja ja lasipalasia. Annan huone oli yläkerrassa, josta oli näköala kauas yli aavan meren.
Haapasaaressa ei koskaan käynyt satunnaisia vieraita, muuta kuin tärkeissä asioissa, mutta melkein joka kesä oli Eksköld, taikka joku muu yliopiston taitavimmista nuorista eläintieteen tutkijoista jonkun viikon professorin vieraana, ja silloin oli työaika aina ylimmillään Haapasaaressa. Hart ei koskaan ollut viipynyt siellä päivää enempää, sillä vaikka hän pitikin paljon vanhasta professorista, oli hän ennen aina otaksunut että Haapasaaressa, jossa Anna oli emäntänä, kävisi olo kovin ikäväksi. Mutta nyt olivat ajat muuttuneet.
Kun Anna rupesi professorille puhumaan Hartin tulosta, oli professori heti hyvin iloissaan ja sanoi itse samaa asiaa jo miettineensä, vaikka ei ollut tahtonut sitä Hartille esittää.
Hart oli tyytyväinen ja onnellinen, kun tätä rauhallista työaikaa Annan lähellä yhä tuli jatkumaan. Touhussa ja hyörinässä kului koko toukokuu, ja kesäkuun ensi päivinä Hart muutti professorin ja Annan kanssa Haapasaareen.
VII.
Oli kirkas heinäkuun aamu Haapasaaressa. Anna astui juuri ylös uimarannasta, jossa hänen oli tapa joka aamu heti noustuaan käydä kylpemässä. Hän ojensi molemmat käsivartensa ja sanomaton hyvinvoinnin tunne täytti hänen mielensä. Kuinka nuori hän oli ja voimakas! Ja hän oli vielä viime vuonna pitänyt itseään vanhana ja väsyneenä. — Hänen huulensa vetäytyivät hymyyn. — Kymmenen vuotta hän oli nukkunut ja nähnyt pahaa unta — nähnyt unta, että nuoruus oli mennyt ja äärettömän pitkä, harmaa, väritön vanhuus oli alkanut. Mutta vihdoinkin hän oli herännyt ymmärtämään että hän oli nuori, nuori ja voimakas.