"Jaa, jaa", keskeytti rouva Huovisen ääni Annan ajatuksia, "mene sinä vain Anna hiukan levähtämään. Kyllä nuoret täällä pitävät huolta teestä. Ja sitten huhuilemme teille kun tee on valmis."
Anna astui Eksköldin kanssa ylös mäen törmää, jonka huipulta oli laaja näköala yli aavan meren.
"Tämä suuri ja tavaton vierastulva nähtävästi väsyttää sinua liiaksi, Anna", alkoi Eksköld ystävällisesti. "Eiköhän meidän kaikkien jo pitäisi siirtyä pois Haapasaaresta?"
"Ei, ei, Arvid. Tiedäthän että sinä ja Olli Hart kuulutte meihin erakkoihin. Minä olen vain vielä niin tottumaton — nuoriin, käyttääkseni tädin lempisanaa."
Eksköld naurahti. "Niin, kaikkeen pitää tottua tässä maailmassa. Mutta tietysti täytyy myöskin maksaa oppirahoja."
Anna tahtoi mielellään siirtää puheen pois itsestään ja hänen mieleensä johtui tädin silminnähtävä suosio Eksköldiä kohtaan, johon syy oli helposti arvattavissa. Eiköhän Eksköld itse ollut mitään huomannut? Siinä tapauksessa oli ehkä pieni varoittava sana ystävän suusta paikallaan nyt.
"Kuule Arvid", alotti hän, "oletko huomannut tädin tuumia sinun suhteesi?"
"Olen, tietysti."
"Mutta eikö ole hiukan varomatonta, että olet niin kovin kohtelias
Elsalle?"
"Miksi niin?"