Hart puhui nopeasti ja liikutuksella, joka tarttui Annaankin.
"Voi, selviää, selviää kaikki vielä. Sitä tuli vain niin paljon uutta yht'aikaa, etten kestänyt sitä. Mutta kaikki tulee hyväksi vielä. Ja kiitos sinulle vielä kerran, että tulit nuo sanat sanomaan ennen lähtöäni."
Anna ojensi molemmat kätensä Hartille, joka puristi niitä lujasti.
"Anna, kohta saan kirjoittaa sinulle enemmän, eikö niin?"
Hänen äänessään oli jotain outoa, joka herätti Annassa aavistuksen siitä mitä Hart ajatteli.
"Ei, ei vielä", sanoi hän hätäisesti, mutta lisäsi sitten tyynesti: "Elä kirjoita minulle, Olli, ennenkuin pyydän. Lähetän tietoja itsestäni tädille, jolta saat kuulla kuinka voin. Ja sitten — sitten — kun olen terve taas — sitten kaikki selviää."
"En kirjoita ennen, Anna", virkkoi Hart painavasti, "mutta sitten — —"
"Niin — sitten. Ja nyt jää hyvästi sinä hyvä, rakas ystävä", virkkoi
Anna lämpimästi.
"Hyvästi, Anna. Näkemiin asti!" Hart puristi hänen kättään ja riensi sitten pois.
Anna jäi yksin hyttiin. Hän ei mennyt kannelle katsomaan kuinka laiva syysyönä eteni Helsingin rannasta. Ulkona oli pimeä ja vettä vihmoi hiljaa, mutta Annasta tuntui kuin hän nyt taas olisi matkalla kevättä kohti.