Hän kirjoitti nopeasti:
"Anna rakas! — Kirjeesi, tuo tyynnyttävä, iloinen kirjeesi saapui vihdoinkin, ja se on minulle merkkinä, että nyt saan kirjoittaa sinulle, mitä erotessamme en saanut sanoa. Anna, sinä tunnet minut paremmin kuin itse tunnen itseni. Sano minulle tahdotko, uskallatko ruveta vaimokseni? Tiedäthän, Anna, että sitä sinulta olen tahtonut kysyä ja että olen odottanut kaikki nämä pitkät kuukaudet lupaustasi, joka sallisi minun puhua sinulle suoraan. En voi odottaa kunnes palaat. Minun täytyy tietää, saanko morsiamenani tervehtiä sinua. Anna, tahtoisin sinulle sanoa, kuinka rakas olet minulle, mutta senkin sinä tiedät. Sinä tiedät mitä olet minulle ja mitä elämäni on ilman sinua. Elä anna minun kauan olla epätietoisena kohtalostani.
Olli."
Nyt se oli tehty. Hänen oli helpompi olla, kun kirje oli kirjelaatikossa ja hän vihdoinkin oli astunut ratkaisevan askeleen.
Mutta kohta alkoi levottomuus taas ja kiihtyi kuumeentapaiseksi seuraavan viikon kuluessa, jolloin hän odotti vastausta. Ajatella hän ei uskaltanut. Kyllä kaikki selviää, niin oli Anna kirjoittanut ja hän riippui kiinni noissa sanoissa sairaaloisella kiihkolla. Kaikki selviää, kaikki selviää, Anna selvittää kaikki.
Hän kulki rauhattomana pitkin katuja ja milloin missäkin. Kaikki ihmiset häntä taas vaivasivat. Kuinka elävästi hän muisti viime Vapunpäivän, jolloin hän samoin oli kulkenut ja harmitellut, että muitakin ihmisiä oli maailmassa kuin hän. Ja kuinka hän sitten oli mennyt Annan luo — — —
Silloinhan se alkoi hänelle tämä uusi elämä, joka antoi niin paljon onnea ja lupasi vielä enemmän. Siitä ei ollut vielä vuottakaan kulunut ja kumminkin tuo aika tuntui ijankaikkisuudelta.
Oliko mahdollista, että kaikki tuo hyvä ja kaunis voisi särkyä pirstaleiksi? Ei, ei, kaikki selviää, kaikki selviää — —
Hän astui kotiinsa ja siellä oli vihdoinkin hänen kirjoituspöydällään kirje, se kauan odotettu kirje Annalta. Hän tempasi sen käteensä. Se oli raskas ja paksu. Jännitys pani hänen kätensä vapisemaan, kun hän sen avasi. Ja sitten hän luki nuo tiheään kirjoitetut sivut.
"Rakkain ystävä! — Niin se on, että sinä olet minun rakkain ystäväni, ja nyt minä sen tiedän. Oli aika, jolloin minä mieletön tahdoin väkisin riistää sen tunteen sydämestäni enkä ymmärtänyt, että silloin olisin kadottanut rakkaimman, parhaimman omaisuuteni. Mutta nyt minä tiedän, etten koskaan voi sitä menettää, vaan se on lämmittävä koko elämäni tästälähin.