LEIPURIN VAIMO. Täällä onkin melkein mahdotonta naimattoman miehen tulla toimeen ja ihmeinä sellaisia pidetään. Heidän täytyy ravintolassa syömässäkin käydä, sillä koti ei tarjoa mitään.
ISÄNTÄ. Hyi, varjelkoon taivas toki ravintolan ruoasta täälläkin.
LEIPURIN VAIMO. Jospa edes söisivät ravintolassa, mutta siellä ryypiskelevät yökaudet ja ehkäpä päivälläkin. Joka mies on täällä pitemmän eli lyhemmän ajan naimisissa. Surullista onkin olla yksin, sekä naisten että miestenkin.
ISÄNTÄ (rohkaisten). Jos naimiskauppaa tuumitte, kyllä minustakin voisitte miehen saada. Kyllä minä rehti mies olen, jos vaan muuten tykkäätte.
LEIPURIN VAIMO. Tykkäätte! Miksi ei. Aivan mielelläni otan teidät.
ISÄNTÄ (ottaa pienestä sormestaan sormuksen ja antaa sen vaimolle). Tässä olisi tämä sormuspahanen. Se on hopeasta. Torniosta ostin jo siltä varalta, että jos sattuisi tarvitsemaan ja hyvään tarpeeseenpa se sattuikin. (Leipurin vaimo pistää sormuksen sormeensa ja on nyreissään kun se on hopeasta). Kyllä minä pyytäisin kumminkin, että ei vain tässä tatsuunassa niitä häitä vietettäisi ja että kuoloon saakka eletään yhdessä.
LEIPURIN VAIMO. Mitäs me nyt tässä tatsuunassa?
ISÄNTÄ. Kyllä minä tahtoisin huoneessa eli kirkossa, samalla tavalla kuin Suomessakin vihitään.
LEIPURIN VAIMO. Tehdään vaan niin kuin Suomessa… Ethän sinä vaan juoppo ole.
ISÄNTÄ. En mikään paha juoppo, kyllä minä vähän otan, kun sattuu.