ANNI: Kyllä sillä Pekalla on mielikuvitus, hyvä on ajatusjuoksu.
PEKKA: Niin, minä ajattelin: noin se minunkin porsaani voisi Annin perässä juosta vikittää ja Anni sitten ruokkisi. Silloin tuuma vihurina lensi päässäni, kyllä tuosta tulisi kaunis ja toimekas akk… (itkee) morsian piti sanoakseni.
RISTO: Sitä ei tiedä milloin ja missä kukin omansa löytää.
PEKKA: Sitten kun tämä yht'äkkiä kyyristyi vesiheiniä porsaalle nyhtämään ja porsas sen ympärillä niin somasti vikisi, niin silloin tiesin: tuossa se on Korvenkulman emäntä jos vaan tykkää tulla. Siinä syöpi porsas heiniä ja tämä sitten hyreksii:
"Sä etkös tahdo mulle tulla,
Vaikka pieni ompi tupa mulla,
Vaikk'ei ole rikkautta,
Niin on toki rakkautta."
ANNI: Niin minä lauloin. Mistä se viisu lienee päähäni pälkähtänytkin.
PEKKA: Silloin tämä riähkä kävi minulle niin mielen päälle, jotta en kuontunut muuta tekemään, kun tätä miettimään. Se talonpossu tykkäsi tästä niin kovin.
ANNI: Ja minä kun ihmettelin ja arvelin, että mitähän tuo mies tuossa miettii ja suu auki tollottaa.
RISTO: Sepä se onkin varma merkki, kun suu unohtuu auki, niin ajatukset silloin ovat takertuneet johonkin naiseen, niinkuin kärpänen tervaan.
PEKKA: Sitten kun possu alkoi vesiheiniä syödä ja tämä rupesi vaatteita pesemään lähteen reunalla, menin minä yli aidan tämän luokse tarinoimaan. Laskin leikkiä ja irvistelin: olisi minullakin pestäviä vaatteita, vaan ei ole pesijää. Eikä oikein sovellu yhteen uusi tupa ja likaiset vaatteet. Tule sinä Anni pesemään, sanoin.