ANNI: Ja minä kun silloin märällä vaatteella läiskähytin tätä vasten naamaa, jotta lämmin lipeä roihusi pitkin vaatteita ja sanoin: "tuosta saat kuonoosi!"
PEKKA: Ja sinä nauroit niin makeasti ja katselit peijakkaan viekkaasti minuun. Silloin arvasin että kyllä se tuo Anni tykkää minusta kun noin viitsii leikitellä.
ANNI: Oikein arvattu! Sinä olitkin sellainen miellyttävä värniskä silloin, ettei kukaan olisi ollut tykkäämättä.
PEKKA: Sittenkun menin kotiini, en saanut rauhaa, en päivin en öisin. Sokea Miina näki murheeni ja sanoi: "Nyt on isännässä muutos tapahtunut, koska laulelee vaan pienestä tuvasta. On tainnut jo rakkaus iskeä haavan rintaasi."
ANNI: (Suloisesti, ääni värähdellen.) Niin, se on kuin ihana unelma!
PEKKA: Tämän kaiken minä sitten jo torstaina kävin vartavasten Annille haastamassa.
ANNI: (Hellällä äänellä.) Niin, se on kuin ihana unelma! Noin Pekka minulle puheli saunanorsilla, kun minä puita uuniin sytyttelin.
PEKKA: (Itkien.) Niin se oli, mutta nyt se on mennyt kaikki tyhjään!
ANNI: Elä itke, Pekka, (Hyväilee Pekan käsiä) minä opetan sinun lukemaan, kyllä sinä opit!
PEKKA: Opetatko oikein tunnollisesti?