— Kun sinä nyt olet kalasi saanut, saatamme lähteä kotiin. Vaan ennen sitä käykäämme katsomassa laivaa, että sinäkin näkisit läheltä, millainen se valtameren kyntäjä oikeastaan on.
Minä olin tullut hänen luoksensa. Hän puristi minua kovasti rintaansa vasten.
— Kuule, Tauno, tahtoisitko sinäkin tulla merimieheksi?
Minä en vastannut. Minua värisytti, sillä tunsin, että isäni ei ollut sama kuin ennen. Tuntui koko olentonsa muuttuneen. Uinailevasta isästä oli tullut jäntevä ja ryhdikäs mies, jonka silmissä paloi outo tuli. Minua pelotti ja nyt pyysin, että lähtisimme suoraan kotiin.
Isä souti kumminkin laivan luo, kiinnitti veneen nousuportaisiin, koppasi minut syliinsä ja pian olimme yläällä.
Vieraalla kielellä, jota en ymmärtänyt, tervehti hän merimiehiä ja samassa olivat he hyvin vilkkaassa keskustelussa. Mistä lienevätkään puhuneet, mutta hauska oli isälläni. Hän naurahteli ja laski leikkiä, jota en ollut nähnyt hänen koskaan tekevän.
Minä olin siinä yksinäni laidan suojassa nuoratikapuiden alla ja katsoin outoja esineitä laivassa sekä väliin isääni. Kukaan ei minua muistanut. Merimiehiä kokoontui yhä useampia isäni ympärille. Keulapuolelta tuli päivänpaahtama keski-ikäinen merimies. Isäni, nähtyään tämän, juoksi vastaan ja he rakkaasti syleilivät. Olivat tietysti vanhoja tuttuja, ystäviä entisiltä merimatkoilta. He istuutuivat vierekkäin. Ja puhetta olisi riittänyt vaikka kuinka kauvan.
Mutta minä rupesin itkemään, tunsin itseni niin yksinäiseksi. Menin isän luo ja pyysin, että hän lähtisi pois.
Isä käsitti asemani, mutta ei malttanut luopua. Hän otti minut syliinsä ja näkyi selittävän minusta toverilleen.
— Tietysti sinusta tulee merimies, sanoi hän silitellen päätäni. Tutustu laivaan! Saat tällaisella purjehtia meren toisesta äärestä toiseen, saat nähdä kaukaisia maita. Ja kun tuuli puhaltaa ja laiva heiluu, vettä kannelle pärskyy, silloin sinulla on hauska.