Olinhan edeltä päin huomannut hänen ajatuksensa ja tunsinhan tässäkin, mitkä mietteet hänessä asuivat äänettömästi kulkiessaan. Ja nyt, kun olin saanut tunteitteni tärkeimmän hänelle esitetyksi, ei hän teeskennellyt eikä ilmoitustani oudoksunut. Hän katsoi minuun silmillään, joiden syvyyttä ja tunnetta on minun mahdoton kuvata. Jos sanon, että noista tunkeutui minuun koko autuus, — ei se ole muuta kuin tunnelmani sillä hetkellä. Hän tarttui käteeni ja puristi sitä hellästi, mutta merkitsevästi. Mitään hän ei puhunut, vaan siinä oli tarpeeksi vastausta minulle.
Puiden lehdet rapisivat ystävällisesti päämme päällä. Aurinko niiden raosta tirkisti kahta onnellista. Linnut hyppelivät oksilla, ja etempää kuului puiston ajotiellä kavionkopsetta ja vaunujen hyrinää.
Palatessa äidin luo olimme aivan vaiti ja kävelimme erillämme. Irene näytti hyvin hämmentyneeltä. Minä tunsin itseni onnelliseksi, mutta samalla tuntui minusta kuin olisin jonkun rikoksen tehnyt. Minä ajattelin, että Irene oli liian hyvä minulle.
Irenen äiti havaitsi heti, mitä oli tapahtunut. Olimme ehkä niin hätääntyneen näköisiä. Hän auttoi meidät pulasta.
— Minä olen jo pitemmän aikaa huomannut teidän äänettömän taipumuksenne, sanoi hän ja lisäsi, että hän antaa ilolla siunauksensa.
Ja herättääkseen meitä vielä enemmän todellisuuteen asetti hän Irenen käden minun käteeni. Minä puristin sitä lämpimästi, ja mieleni olisi tehnyt ottaa morsiameni syliini, mutta jokin pyhä kainous esti minua siitä.
Seuraavana päivänä matkusti Irene äitinsä kanssa New Yorkiin valmistamaan häitä. Irenen äiti tahtoi niin, enkä minä siihen mitään sanonut vastaan. Ei morsiamenikaan mitään puhunut. Äiti tahtoi nämä asiat määrätä. Hän sanoi, että nyt on juuri vuokralle tarjona talo heidän talonsa vieressä.
— Ja siihen teidän tulee asettua, lisäsi hän. Minä en voi ajatella sitä, että Irene muuttaa kauvas luotani. Hän on ainoa lapseni, ja kun isä on alati poissa, on hän ollut ainoana toverinani. Nyt on talo saatavana, ja kaikki sopii niin hyvin. Kyllä minä ilmoitan isälle asiasta. Hän luottaa minuun. Tulee kotiin jos voipi, sillä hän pitää Irenestä paljon. Mutta jos ei voi, kyllä me asian saatamme itsekin järjestää.
Irenen äidin mielestä olimme me koko kesän saaneet seurustella keskenämme, joten nyt kyllä voisimme kaivata toisiamme parin viikon ajan.
— Meillä Irenen kanssa on nyt niin paljon järjestämistä asian johdosta, sanoi hän. Ei hän nyt joutaisi sulhaselleen seuraa pitämään, ja Taunolla olisi vaan ikävä yksinään olla. Parin viikon perästä on kaikki valmiina ja silloin saatte toisenne omaksenne. Huoneustosta me pidämme huolta. Tauno voipi väliajalla järjestää omia asioitaan.