— Kauvan, useita vuosia.
— Kenties asuttekin tässä maassa?
— En.
— Lienette jollakin stipendillä vaiko vaan huviksenne?
Huvikseen kuului matkustavan. Tätä sanoessaan katkerat, muka hymyilyn piirteet varjostuivat suupieliin.
— Koska aijotte takaisin palata kotimaahan?
Ei tiennyt sitä. Sitte koetin minä johtaa puhetta kotioloihin ja sukusuhteisiin, vaan niistä hän ei tahtonut keskustella. Ynseänä siirtyi hän syrjemmäksi, ja tuttavuutemme yritti loppua siihen.
Mutta minä en tahtonut heittää häntä vähällä. En ollut huomaavinanikaan hänen vastenmielisyyttään seuranpitoon ja tein vähä väliä kysymyksiä. Suutuksissaan minun tunkeilevaisuuteeni ei hän ollenkaan salannut kärsimättömyyttään.
Juna vihelsi, ja saavuimme määräpaikkaan. Minä kun olin outo ensikertalainen kaupungissa ja hän sitä vastoin usein käynyt, niin pyysin päästä hänen kanssaan yhdessä etsimään asuntoa. Sangen vastenmielistä näytti hänestä olevan myöntyä tuohon, vaan ei kuitenkaan hennonnut kieltää.
Ja niin lähdimme me yhdessä ajamaan komeasti valaistuun ja väkeä vilisevään kaupunkiin.