Canadan Pacificrautatie päättyy Vancouver-nimiseen nuoreen, mutta eloisaan kaupunkiin. Edessä on siinä Georgian kapeanlainen salmi, joka eroittaa Vancouverin saaren mannermaasta. Useampia muita pienempiä saaria on salmen suulla. Tuolla isommalla saarella on kaksi kivihiilikaivantopaikkaa Nanaimo ja Wellington, joissa molemmissa on runsaasti suomalaisia. Molemmat kaivannot ovat hyvin kauniilla paikalla, eipä niitä hiilikaivannoiksi luulisikaan. Erittäinkin Nanaimon vertaista hiiliseutua luonnon ihanuuden takia tuskin löytynee. Kaupunki on lahden rannalla saariryhmäin suojassa, juuri tarpeeksi korkealla ylänteellä antamaan sille miellyttävän aseman ja näön. Tietysti kaivantojen nokisuus hiukan rumentaa seutua.
Kaivannot eroavat täällä hyvin paljon hiilikaivannoista Yhdysvaltain puolella. Hiili kaivetaan suureksi osaksi meren alta. Nanaimon edustalla on pienehkö saari, josta tunnelit kulkevat veden alitse kaupunkia kohti. Onpa itse kaupunginkin alta niin paljon kaivettu hiiltä, että perusta on tullut ontoksi ja jo kumisee ripeämmin astuessa. Kun pelättiin talojen sortuvan syvyyteen, keskeytettiin vihdoinkin työ ja alettiin laajemmalti meren pohjan alta nostamaan hiiliä. Nosto- ja konehuoneet ovat aivan meren rannassa. Sieltä lasketaan hiilivaunut noin 600 jalkaa syvälle pystysuoraan mitaten maan sisään. Valo sekä vaunujen kuletusvoima johdetaan kaivantoon maan päällä olevista konehuoneista. Muulit vetävät ensin vaunuja kaivannon lokeroista pääkäytävälle, jota myöten niitä sitte kuletetaan sähkövoiman avulla. Kaivanto on noin sata syltä meren pohjaa alempana ja ulettuu rannasta noin viiden kilometrin päähän meren alle.
Ikävänä puolena mainittakoon, että kaikissa näissä kaivannoissa on kaasua, vaan erinomaisen tarkalla huolenpidolla on saatu varjelluksi, ettei sinä aikana, jolloin suomalaisia on täällä ollut työssä, ole tapahtunut huomattavampia kaasuräjähdyksiä. Mutta vähän ennen ensimmäisten suomalaisten tuloa oli tapahtunut kauhea räjähdys, jossa oli toista sataa miestä saanut surmansa.
Nanaimossa on aikoinaan ollut suomalaisia enemmänkin, vanhimmat kansalaisemme ovat olleet lähemmäs kymmenen vuotta. Enimmät nykyisistä suomalaisista ovat perheellisiä ja asuvat omissa sievissä kodeissaan. Nanaimon ja Wellingtonin suomalaisilla on seurakunta yhteinen ja on heillä ollut Wermlannissa syntynyt suomalainen pastori J. Lundell pappinaan. Nanaimon suomalaisten raittiusseura on ollut toimessa jo yhdeksän vuotta ja on enin osa kansalaisiamme ehdottomasti raittiita.
Wellington, tahi oikeammin kutsutaan North Wellingtoniksi sitä seutua, missä suomalaiset asuvat, on vaan viiden mailin päässä Nanaimosta. Hiilenkaivaminen on sielläkin kansalaistemme pääelinkeinona. Enin osa kansalaisistamme omistaa täälläkin omat rakennukset ja ovat hyvin toimeentulevia. Raittiusseura on toimessa ja kuuluu siihen enin osa kansalaisistamme.
Yleensä on näiden naapurikaupunkien suomalaiset yhteiskuntaolot verrattain hyvät. Siivo käytös ja raitis elämä ei ole jäänyt työpäälliköiltäkään huomaamatta. Sitenpä onkin suomalaisilla ollut hyvä työhönpääsy. Ja vaikka kansalaisiamme muihin verraten siellä ei paljon olekaan, ovat he saaneet myös valtiollisissa vaaleissa omia tovereitaan läpi.
Erittäin on tämän seudun suomalaiset tulleet tunnetuiksi suuren lukuhalunsa ja kirjallisuuden viljelemisen kautta. Sanomalehtiä tulee useita joka taloon, ja lainakirjastot ovat rikkaita sekä uutterasti käytettyjä.
Poistuttuamme näiltä hauskoilta seuduilta tapaamme taas suomalaisia jo lähellä Vancouveria olevan New Westminsterin sahoissa ja sitte siellä täällä Canadan länsiosan vuoristossa, useinkin hyvin syrjäseuduilla. Mutta niitä on kussakin paikassa hyvin vähän, yksi siellä toinen täällä. Enemmän ja tiheämmässä löydämme kansalaisiamme Canadan Pacificrautatien varrelta. Tuskin löytynee asemaa, jossa ei olisi tahi ainakaan olisi ollut suomalaisia. Ovathan kansalaisemme jotenkin lukuisasti olleet rakentamassa tuota tietä koko sen pituudella.
Vaikeata on ollut saada rautatie vuoriston läpi Canadassakin, vaikka ei täällä ole niin korkeita vuoria ollut kavettavana kun esimerkiksi Coloradossa ja Idahossa. Kierrätellä sielläkin saa juna noustessa vuorille. Mutta yli sitä päästään, vaikka matkustajaa monin paikoin hirvittää.
Joku matka Canadan päätieltä etelään päin, aivan Idahon rajalla on Rosslandin kultaseutu. Sinne muutama vuosi sitte kävi mahtava kultatoitotus. Tuhansia ihmisiä lähti matkaan. Paljon meni suomalaisiakin. Mutta yleensä toiveet pettivät. Työtä ei ollutkaan paljon saatavana ja ansiot olivat huonot. Suomalaisia on siellä vieläkin ja ansiot ovat hiukan parantuneet.