Port Arthuriin keräytyy joka kevät ja syksy satoja suomalaisia levähtämään töistään. Ja silloin, ikävä kyllä, moni elää hurjasti kapakoissa kuluttaen säästönsä. Mutta on ajattelevampiakin ja he käyttävät levon todelliseksi virkistykseksi. Port Arthurissa elää myös hotellin omistajana suomalainen Iisakki Erkkilä, joka luetaan Amerikan rikkaimpien suomalaisten joukkoon.
Fort Williamissa on suomalaisten elämä rauhallisempaa. Heitä elähyttääkin raittiusaate. Seuraan kuuluu lukuisasti kansalaisia ja on seuralla oma raittiustalo. Myös Port Arthurin ja Fort Williamin suomalaisilla on yhteinen seurakunta, vaan ei ole vielä pappia.
Työt molemmissa noissa kaupungeissa ovat hyvin epäsäännöllisiä. Kansalaisiamme on monenlaisissa puuhissa. Muutamat suomalaiset ovat hyvin varakkaita, jollakin on kultakleimejä.
Varmempi työ on suomalaisilla rautatien varsilla metsä- y.m. töissä. Ratapölkkyjen hakkuussa maksetaan 20 dollaria ja ylikin sekä ruoka kuussa.
Joku matka Port Arthurista länteen päin on uusia kultakaivantoja. Sinnekin, Seine Riverille on ollut kullantoitotusta lujasti, mutta työ ei ota oikein antaakseen. Enin osa työmiehistä on siellä suomalaisia.
Lähtien Port Arthurista itäänpäin on rautatien varsilla taas yltyleensä suomalaisia. Näköala Superiorin rantoja kulkiessa on mitä ihaninta. Suomalaisia on paikoin enemmistö harvasti asuttujen asemien ympärillä.
Tulemme sitte Sudburyn asemalle. Sieltä eroo yksi tie Yhdysvaltoihin. Matkustamme tältä asemalta hevoskyydillä noin neljä mailia, niin tulemme suomalaisten asuntopaikkaan Copper Cliffiin. Kansalaisemme tekevät siellä työtä kuparikaivannossa ja sulimossa. Kummassakin on työtä runsaasti, sillä ainakin aika ajoin työskennellään siellä öisinkin. Mutta työ on hyvin vaarallista. Kaivannoissa usein putoo irtonaisia kiviä laesta tehden tuhoa. Ja kuparinsulatus on epäterveellistä, sillä kuparimullassa löytyy paljon tulikiveä, joka on ensin poltettava läjissä. Malmia poltetaan läjissä noin kuukauden ajan ja sitte jäähdyttyä viedään se sulimoon. Polttoläjistä nousee tukehduttava tulikiven haju. Se on niin myrkyllistä, että kuolettaa kasvillisuuden maasta monen mailin alalla, tehden Copper Cliffin seudun hyvin rumaksi. Lukija voi arvata mitä vaikuttaa ihmisen terveyteen työskennellä tuollaisessa savussa.
Suomalaisia on Copper Cliffissä toista sataa, enimmät Kyröstä ja Kauhavalta. Edistyneet he ovat aineellisesti ja henkisesti. Heillä on raittiusseura, jota varten on oma talo rakennettu. Iso osa suomalaisista kuuluu tuohon seuraan. Seurakuntaakin ovat Copper Cliffin suomalaiset puuhanneet, vaan ovat liian vähälukuiset omaa pappia kannattamaan. Pyhäkoulu kumminkin toimii heidän keskuudessaan. Ja toisinaan ohikulkeva pappi pitää heille jumalanpalveluksen.
Sudburysta Montrealiin päin ei ole rautatien varrella enää paljon suomalaisia, Montrealin ympäristöllä on muutamia paikkoja, kuten Lachine Rapids, joissa tavataan suomalaisia töissä. Ja Montrealissa itsessään on muutamia suomalaisia, etenkin palvelustyttöjä, jotka ovat Suomesta tulleet suoraan Canadaan ja ovat pysähtyneet tähän Canadan suurimpaan kaupunkiin ja siirtolais-asemapaikkaan. Siellä on myös suomalainen siirtolaistoimisto, New Yorkissa olevan toiminimen Hornborg & Co:n haarakonttori.
Jos Sudburysta lähdemme haararataa Yhdysvaltoihin päin, kohtaamme sielläkin tiheässä suomalaisia. Ja sillä kohdalla, missä Canada loppuu ja Yhdysvallat alkavat, Sault Ste Marien putousten luona, on kaksi putouksista nimensä saanutta kaupunkia, toinen Yhdysvaltain ja toinen Canadan puolella. Canadan "Soossa" on suomalakia enemmän kun Michiganin "Soossa". Näille seuduille kokoontui paljon suomalaisia siihen aikaan kun kaivettiin kanavaa putousten viereen. Silloin oli työtä lujasti, mutta palkka ei ollut suuri, tavallisesti vaan 1 1/4 dollaria päivältä. Työ oli vaarallista ja loukkauksia tapahtui tiheään.