Suuri on todella kirkon vaikutus Suomen kansaan. Pappien vuosisatoja kestänyt uuttera, hiljainen työ itse kansan keskellä on tuohon kansaan uskonnollisen leiman lyönyt. Ja vielä enemmän on se vaikuttanut kun mitä pinnalle näkyy. Se on syvälle Suomen kansan sydämmen muokannut. Puhuttakoon mitä tahansa, papisto se on ollut kansamme varsinainen opettaja. Se kehitysaste, mille kansamme on ennättänyt, on pääasiallisesti papiston luoma. Vasta viime aikoina on siihen muita vaikuttimia huomattavammassa määrässä lisäksi tullut.
Paljon, varsinkin Amerikassa, puhutaan Suomen kansan pappisvihasta. Siellä suomalaisten keskuudessa on varsinaisia apostoleja pappisvihan herättämiseksi.
Suomessa on vaikeampi nähdä kansan varsinaista rakkautta hengellisiin asioihin ulkonaisten tekojen kautta. Kun täällä kirkko puretaan, on pakko rakentaa toinen sijaan, kun pappi kuolee, täytyy kansan ottaa toinen. Amerikassa ei niin ole. Siellä ei virallisesti kysytä onko sinulla pappia tai onko kirkkoa. Jos Suomen kansa olisi kyllästynyt hengellisiin asioihin, näkyisi se pian siirtolaistemme keskuudessa Amerikassa. Siellä ei ole mitään valmista eikä ole valtion tai kenenkään muun puolesta käskyä mitään valmistamaankaan.
Kumminkin, mitä nähdään? Ensimmäisiä asioita mitä siirtolaisemme Amerikassa ajattelee on kysymys sielunhoidosta. Sydämmen sisimmässä povessa on hengellisten asioiden kaipuu. Se on sellaisellakin siirtolaisella, joka päältäpäin kevytmieliseltä näyttää.
Onnettomalta, turvattomalta tuntee Amerikan suomalainen itsensä, jos on sellaisella paikalla, jossa ei jumalansanan selitystä kuule omalla kielellään. Sanomalehdissä valittaa hän surkeasti: "Ei ole meillä kirkkoa, ei pappia, olemme siksi vähälukuiset." Mutta kun useampia kansalaisia karttuu seudulle, niin että on toivoa siitä, jotta voidaan pappia kustantaa, muodostuu seurakunta. Pian aletaan hommaamaan kirkkoa. Ja siinä asiassa on uhraavainen sekin, joka muuten pitää lompakkonsa kiinni. Satoja dollareita kootaan muutamassa tunnissa. On oikein liikuttavaa nähdä miten joku satakunta kansalaista kustantaa itselleen pappia, rakentaa komean kirkon ja ylläpitää seurakuntaa. Siinä kysytään verrattain suurta uhrausta työmiehiltä, jotka ovat Amerikkaan tulleet rahoja ansaitsemaan ja säästämään.
Amerikan suomalaisten keskuudessa lienee nykyään seurakuntia noin satakunta ja kirkkoja puolensataa. Kaikki ne ovat syntyneet ilman ulkonaista pakotusta, sisällisen tunteen vaatimuksesta.
Mutta läheskään kaikilla noilla seurakunnilla ei ole omaa pappia. Useat niistä ovat kannattamiseen liian vähävoimaiset, ja taas moni niistäkin, jotka voisivat ja sydämmellisesti haluaisivat pappia kannattaa, saapi olla ilman, kun Amerikassa ei sellaisia tarpeeksi ole ja kun Suomesta ei ole saatu enemmän pappeja muuttamaan Amerikkaan.
Tuo on hyvin ikävä epäkohta ja suureksi vahingoksi Amerikan suomalaisten hengellisen elämän kehittymiselle. Yksinään ovat he saaneet olla, yksinään puuhata ja kun ovat seurakunnan saaneet, eivät saa pappia. Joskus saavat matkailevan papin käymään heidän luonaan ja ne ovat juhlahetkiä siirtokunnan elämässä.
Tavallisesti papittomissa seurakunnissa esimies tahi joku muu lukee saarnan jostakin postillasta sunnuntaisin. Joskus pitää hän oman parhaan taitonsa mukaan raamatunselityksen. Mutta monessa seurakunnassa ollaan vuosikausia papinpuuhassa ja sinä aikana ei tuota saarnankaan lukemista pidetä tapana, ajatellaan että kun pappi tulee, hän sitte panee toimeen täyden seurakunnallisen hoidon.
Luonnollisesti papin ja varsinaisen seurakunnallisen elämän puute lamauttaa sitä suurta innostusta, joka alussa oli seurakuntaa puuhatessa. Mielet voivat kylmetä, aletaan jo tottua hengellisen hoidon puutteeseen.