Mutta Eloheimoa ei miellyttänyt synodaalisen kirkkokunnan perustamisen aate. Hän kirjoitteli paljon tästä sanomalehtiin ja tahtoi, että olisi perustettava hiippakunta piispan johdannolla. Hän tahtoikin erottaa Astorian seurakunnan Augustanasynoodista ja laittaa siitä pohjan tuolle suomalaiselle hiippakunnalle. Mutta ei Astorian seurakunnalla eikä koko Amerikan suomalaisella kansalla ollut halua tällaiseen.
Loppupuolella vuotta 1889 muutti pastori Eloheimo Calumetin suomalaisten papiksi ja oli niin muita lähellä. Nikanderin asemapaikka oli Hancock (hän kumminkin näihin aikoihin kävi Suomessa) ja Hoikka oli Republicissa.
Myös muita työmiehiä oli saapunut Kirkolliselle vainiolle. V. 1888 oli kutsuttu lähetyssaarnaaja K. L. Tolonen papiksi Ishpemingiin ja työala tulikin hänellä heti suureksi. Suomalaisia seurakuntia oli jo rauta-alueella monta, niitä oli perustunut aina Ironwoodiin saakka.
Jo v. 1889 tuli pastori H. Tanner (Pellikka) Amerikkaan menetettyään Suomessa virkansa. Hän oli vähän aikaa pastori Nikanderin sijaisena, mutta sitte matkusti Mustille Kummuille Dakotan ja Wyomingin rajalla järjestäen sinne sekä sittemmin Wyomingiin seurakuntia.
Nyt alettiin innokkaammin puuhata suomalaista evank.luterilaista kirkkokuntaa. Pastori Eloheimokin taipui synodaalisuuden puolelle ja rupesi puuhassa johtajaksi. Eloheimo teki säännöt ja sai kannattajiksi niille Nikanderin ja Tolosen. Minneapolissa tehdyt päätökset oli unehutettu eikä säännöistä edeltäpäin ollut julkista keskustelua. Suomalaisten seurakuntien edustajia kutsuttiin kokoon ja niin kokoontui Suomisynoodin (se annettiin kirkkokunnalle nimeksi) ensimmäinen kirkolliskokous Calumetiin 25 p:nä maaliskuuta 1890. Läsnä oli edustajina yhdeksästä seurakunnasta 4 pappia ja 17 maallikkoa. Noista seurakunnista oli 8 pohjois-Michiganissa ja 1 Dakotassa.
Kauvan ei säännöistä keskusteltu. Yhdessä ainoassa istunnossa ne hyväksyttiin laiksi alkavalle kirkkokunnalle.
Parempi olisi ollut että noiden sääntöjen kelvollisuutta olisi alussa tarkemmin punnittu, sillä ei mikään ole Amerikan suomalaisten keskuudessa sittemmin antanut aihetta niin paljolle keskustelulle ja kiistalle kun nuo säännöt. Todellisuudessa nuo säännöt, jotka syntyivät Eloheimon piispallisesta mielestä, olivatkin kypsymättömiä ja amerikkalaisiin oloihin sopimattomia. Ne poikkesivat suuresti muista amerikkalaisten luterilaisten synoodien säännöistä. Seurakuntain oma päätösvalta supistettiin hyvin pieneksi, ja konsistooriolle, johon tuli kuulumaan määrätty luku pappeja, tuli melkein tuo Eloheimon tarkoittama korkea piispallinen valta. Epäkäytännöllisyys näissä laeissa huomattiin heti Suomessakin niissä piireissä, joissa Amerikan suomalaisten oloja seurattiin. Erään etevän piispan mainitaan jo samana vuonna, kun synoodi perustettiin, kirjoittaneen: "Pelkään, että olette vähän Amerikassa erehtyneet siinä, että annoitte mielestäni liian vähän vaikutusalaa kansalle Suomisynoodin asetuksessa. Luulen, että Amerikan kansa ja olot olisivat sitä vaatineet."
Pian alkoi toteutuakin ennustukset. Calumetissa syntyi puolue, joka pelkäsi Eloheimon piispallista mielialaa noissa säännöissä. Eräs rettelöitsijä rupesi tuon puolueen johtajaksi. Jo talvella 1890 erosi suuri osa pois Eloheimon Suomisynoodiin kuuluvasta seurakunnasta ja perusti itsenäisen seurakunnan. Ja tämä oli lähimpänä vaikutuksena siihen, että pastori Eloheimo jo samana vuonna muutti Calumetista Ironwoodiin.
Suomisynoodin ensimmäiseen konsistoorioon tuli pastori J. G. Nikander esimieheksi, J. W. Eloheimo sihteeriksi, K. L. Tolonen rahastonhoitajaksi ja J. J. Hoikka notaarioksi. Mutta Hoikka jäi kumminkin ruotsalaisen Augustanasynoodin papiksi ja jo samana vuonna matkusti Ruotsiin ja oli pappina Ruotsin valtiokirkossa, pääasiallisesti Såbråssa ja Haaparannalla. V. 1893 palasi hän takaisin Amerikkaan Astorian suomalaisen seurakunnan kutsumana ja liittyi uudelleen Augustanasynoodiin.
Pastori Hoikka kannatti ja suosi Suomisynoodia, mutta ei hyväksynyt kaikkia kohtia noissa säännöissä. Hän tunnusti tämän rehellisesti jo alussa ja Ruotsistakin lienee jotakin kirjoittanut asiasta. Mutta Suomisynoodin konsistoorio ei silloin eikä jälkeenpäinkään ole suvainnut kenenkään "syrjäisen" arvostelevan noita sääntöjä ja tekevän parannusehdotuksia niiden suhteen. Suomisynoodin konsistoorio, Nikander, Eloheimo ja Tolonen, lähettivät nyt Hernösandin piispalle, Martin Johanssonille, kirjoituksen, jossa pyydettiin piispaa käskemään, että Hoikka lakkaisi kirjoittamasta Suomisynoodista. Tätä pyyntöä ei tietysti piispa noudattanut, ja olenkin sen tuonut vaan esiin näytteeksi miten amerikkalaisille oloille vastaisesti mainittu konsistoorio silloin toimi.