Synoodikysymys alkoi jo ruveta puoluekannan määrääjäksi Amerikan suomalaisten keskuudessa. Osa syntyneistä seurakunnista rupesi synoodin yhteyteen, mutta osa oli sitä vastaan. Rettelöitä oli jo syntynyt, mutta vielä yhä enemmän asiat sekaantuivat. Hajaannusta tapahtui itse synoodin konsistooriossa.
Kun pastori Eloheimo muutti Ironwoodiin, ei hän enää ollut niin harras yhteistyön jäsen. Hän yhä unelmoi piispanarvoa, jopa enempääkin. V. 1892 julkaisi hän painosta kirjan nimeltä: "Julistus siitä Yleis-Valtakunnasta, joka esiintyy tulevana tuhatvuotisena aikakautena." Siinä koetetaan Jumalan välittömän ilmestyksen perustuksella väittää, että kaikkivaltias Jumala on edeltäpäin määrännyt ja kutsunut sen tekijän, pappi William Elohimin ja hänen jälkeläisensä (elohidit) johtamaan tuhatvuotisen valtakunnan yleistä hallitusta. Tässä ilmestyksessään saa pappi, William, Jumalan sijaisena ollen, arvonimen, joka ilmaisee suunnattoman suurta valtaa ja kunniaa. Hänen nimensä on "Valtamajesteetti".
Luonnollisesti tämä ei tyydyttänyt Suomisynoodin muita konsistoorion jäseniä. Amerikkaan oli vähä ennen tätä saapunut Suomesta pastori K. Huotari synoodin matkustavaksi saarnaajaksi. Hän, Nikander ja Tolonen tahtoivat, että Eloheimo selittäisi, miksi hän oli julkaissut tuollaisen kirjan. Eloheimo ei alistunut näiden tutkittavaksi ja tuomittavaksi. Hän luopui (tahi luovutettiin) Suomisynoodista ja myöskin hänen seurakuntansa erosi kirkkokunnasta.
Eloheimon aikana oli Ironwoodiin rakennettu suomalainen kirkko, joka vihittiin joulukuussa 1890. Suomisynoodin säännöissä sanotaan, että jos seurakunta eroaa kirkkokunnasta tai katsotaan hajonneeksi, lankeaa tuon seurakunnan omaisuus kirkkokunnan hoitoon. Tämä onkin yksi noita vieläkin kiistan alla olevia pykäliä synoodin säännöissä. Nyt synoodi tahtoi tuota pykälää käyttää ja ottaa Eloheimon seurakunnalta kirkon. Syntyi kallis ja pitkällinen oikeudenkäynti Ironwoodin kirkonomaisuudesta. Mutta Michiganin, samoin kun muidenkin Amerikan valtioitten lait, eivät ole sopusoinnussa synoodin tuon sääntöpykälän kanssa, vaan sallivat eroavan seurakunnan pitää omaisuutensa, jonka on omin neuvoinsa hankkinut. Niin sai Eloheimo seurakuntineen pitää kirkonomaisuuden.
Kaikki Ironwoodin suomalaiset eivät kumminkaan yhtyneet Eloheimoon. Päinvastoin suuri osa heistä muodosti oman seurakunnan liittyen Suomisynoodiin. Tälle seurakunnalle tuli K. Huotari papiksi. Nyt on silläkin seurakunnalla jo oma, sievä kirkko ja on se hyvin edistynyt. Sen pappina on nyt, Huotarin muutettua Harboriin, H. Tanner, joka jouduttuaan riitoihin Wyomingissa, muutti Astoriaan, vaan sielläkin kun syntyi rettelöitä, tuli Ironwoodiin. Pastori Tanner on osoittautunut Amerikassa ankaraksi kirkkokurin mieheksi, mutta hänen todella hyvää tarkoitustaan ei ole Amerikan vapaissa oloissa aina oikein ymmärretty. Astoriaan muutti Tanner J. J. Hoikan sijalle, joka oli siirtynyt papiksi East Tawasiin.
Eloheimo kulki nyt omaa tietään. Hän perusti uuden suomalaisen kirkkokunnan, jonka piispaksi julistutti itsensä. Saadakseen hiippakuntaansa seurakuntia rupesi hän vihkimään pappeja ja lähetti heidät seurakuntia perustamaan ja hoitamaan. Mutta vihkimyksissään ei hän ole onnistunut, vaikka kyllä hän pappinensa on paljonkin häiriötä saanut aikaan Amerikan suomalaisten kirkollisissa oloissa.
Eloheimon luovuttua rupesi Suomisynoodi paljon paremmin ja vakavammin edistymään. Yhä enemmän ja enemmän saavutti se suosiota, ja uusia seurakuntia liittyi siihen, vaikkakin yhä vielä kesti kinastusta noista säännöistä. Suomisynoodi kumminkin todisti pystyvänsä olemaan yleisenä suomalaisten kirkkokuntana. Ja sääntöjäkin vähitellen, vaikka ihmeteltävän jäykästi korjattiin. Kumminkin on niissä vielä olemassa muiden muassa tuo seurakuntien omaisuuden omistusoikeuspykälä, entisestään hiukan muutettuna sanamuodossaan.
Sitä mukaa kun seurakuntaelämä on virkunut Amerikan suomalaisten keskuudessa, on oikeiden pappien puute käynyt tuntuvammaksi. Suomestakin kyllä saapui lisää pappeja, mutta muutamat niistä vaikuttivat vaan vähän aikaa. Pastori A. Kiviojan siunauksellisesta vaikutuksesta Ohiossa olen jo sikäläisistä suomalaisista puhuessa kertonut. Kesällä 1893 tuli Calumetiin papiksi pastori E. W. Hynninen Suomesta, mutta lyhyen aikaa vaikutettuaan muutti hän takaisin Suomeen. Vielä lyhyempi oli pastori A. Lindgrenin vaikutusaika Massachusettsissa.
Poistaakseen edes kipeintä papintarvetta täytyi Suomisynoodinkin konsistoorion ruveta vihkimään pappeja. Se saikin tarjolle kaksi sopivaa ehdokasta, Aadolf Riipan ja J. Bäckin. Edellinen oli Suomessa ollut jumaluusopin ylioppilaana ja Amerikassa oli jo toiminut saarnamiehenä omaten hyvän puhelahjan. J. Bäck oli Suomessa jumaluusopillisessa tiedekunnassa suorittanut alkututkintoja ja oli sitte myös suorittanut filos. kandidaattitutkinnon. Nämä olivat ensimmäiset, jotka Suomisynoodi vihki papiksi. Se tapahtui maaliskuussa 1895. J. Bäck tuli väliaikaisesti papiksi Calumetiin, siirtyi sieltä Montanaan ja sieltä taas Mesabaränssille Minnesotaan. Aadolf Riippa toimi ensin matkustavana pappina, tehden samalla tutuksi synoodin puuhaamaa opistoasiaa. Sitte asettui hän Tannerin jälkeen papiksi Rock Springsiin, josta on siirtynyt Astoriaan.
Seuraava papiksivihkimys Suomisynoodissa tapahtui muutama kuukausi myöhemmin. Kun Eloheimon piispakunta alkoi hajota, luopuivat muutamat hänen vihkimistä papeistaan hänestä pois. Ensiksi luopui J. H. Kampi, joka rupesi hoitamaan suurta seurakuntaa Kiipin niemellä. Hän yhdisti seurakuntansa Suomisynoodiin ja itsekin pyysi sieltä uutta papiksi vihkimistä. Synoodin esimies opetti häntä kuukauden ajan ja sitte toimitettiin vihkiminen. V. 1896 muutti Kampi Calumetiin synoodiseurakunnan papiksi ja esiintyi pian tulisimpana Suomisynoodin ja sen konsistoorion puoltajana. Kovat tuomiot lausui hän muiden muassa synoodin kirkolliskokouksessa 1898 niille, jotka olivat uskaltaneet konsistooriota ja sääntöpykäliä moittia. Hänet valittiinkin silloin Suomisynoodin rahaston- ja taloudenhoitajaksi. Mutta ennenkun hän ennätti kassaakaan saada käsiinsä, paljastui rumia kohtia hänen yksityiselämästään, joten hänen täytyi poistua Calumetista ja papinvirasta.