New Yorkissa ovat vaikuttaneet suomalaiset merimiespapit Emil Panelius, J. Korhonen, W. K. Durchman ja A. Hukkanen. Olot ovat vuosi vuodelta kehittyneet. Alussa oli siirtolaisten kannatus hyvin vähäinen, mutta nyt on toimessa suurehko lähetysseurakunta. San Franciscon asemalla ovat toimineet järjestyksessään suomalaiset papit M. Tarkkanen, Rob. Hemberg ja A. Renvall. Sielläkin on päivänpaiste päässyt pilkistämään karussa henkisessä korvessa, olot ovat paljon järjestyneet. Työ näillä molemmilla asemilla on niin suureksi paisunut, että papeille on täytynyt lähettää apulaiset. Assistenttina New Yorkin asemalla on kesäkuukausina toiminut K. M. Hellin, joka aina talvisin on ollut hoitamassa Lähetyksen kolmatta Amerikan asemaa Pensacolassa, Floridan valtiossa. San Franciscon asemalla on assistenttina J. H. Heimonen.
Merimieslähetyksen päätös ruveta toimimaan myös siirtolaislähetyksenä on erittäin kiitettävä katsoen Amerikan suomalaisten hengellisiin tarpeisiin. Lähetys toimittaa New Yorkiin siirtolaissaarnaajan, joka on auttamassa aina siellä olevia siirtolaismatkustajia ja toimittamassa heille jumalanpalveluksia. Myöskin sama seura kustantaa matkustavan papin, joka kiertelee palvelemassa jumalansanalla ja kirkollisilla toimituksilla kansalaisia eri osissa maata. Vielä on Lähetyksen aikomus olla avullisena siirtolaisseurakunnille heidän koettaessaan saada pappeja Suomesta.
Kaikki nämä toimet, kun ne käytännössä vaikuttavat, tulevat epäilemättä olemaan suuresta arvosta siirtolaiskansallemme. Ne ovat apuna Amerikan suomalaisten seurakuntain järjestämisessä ja säännölliseen toimintaan alkamisessa. Ne ovat paras lahja, mitä Suomessa vielä tähän saakka on puuhattu siirtokansalle.
Syytä on toivoa, että tulevaisuudessa kirkolliset järjestysriidat (oppiriitoja siellä on ollut tuskin ollenkaan) loppuvat ja kirkollinen kehitys, jota auttaa suuren siirtolaiskansaosan hyvä halu, pääsee kukoistukseensa.
Kouluharrastukset.
Yhtenä todistuksena siitä, että Amerikan suomalaisten henkiset riennot kansallisen tulevaisuuden säilyttämiseksi ovat vasta aivan pienellä alulla, on koulujen vähälukuisuus. Siirtolaiskansain ainoa keino kansallisen elämänsä turvaamiseksi Amerikassa on omakielisissä kouluissa. Ilman niitä jo toinen sukupolvi on alkuperäiseltä kansallisuudeltaan kuollutta. Suomalainenkin kansallisuus ilman omakielisiä kouluja voi kyllä säilyä Amerikassa niin kauvan kun siirtolaisuutta jatkuu, mutta kun se loppuu, jo seuraavassa sukupolvessa on suomalaisuus hävinnyttä. Suomalainen aines on kieleltäänkin sulanut amerikkalaisuuteen.
On väärin luulla, että suomalainen kansa Amerikassa ei voi tehdä tehtäväänsä tasarintaisesti muitten amerikkalaisten kanssa hävittämättä kieltään. Amerikan kansallisuus ei ole perustettu kielen, mutta vapaitten laitosten yhteisyyteen. Totta on kyllä, että englanninkieli on virallinen kieli Amerikassa ja sitä tulee edistystä haluavan siirtolaisen osata, mutta yhtä totta on että siirtolaiskansallisuus saapi ja häviöttä voipi säilyttää kielensä maankielen rinnalla, kun vaan on halua ja kansallista itsetietoisuutta siihen.
Suomalaisilla on Amerikassa aivan liian vähän omakielisiä kouluja, ja kansallisuuteen nähden olisi tärkeintä, että niitä enemmän perustetaan ja kannatetaan. Siinä suhteessa ainakin täytyisi kaiken puoluesodan kansallisuutemme kesken laata ja pitäisi ruveta täydellä todella yhteisvoimin yhteistyöhön.
Ei pidä luulla, että suomalaiset lapset Amerikassa ovat ilman koulunkäyntiä ja opinsaantia. Jokainen kouluijässä oleva lapsi käypi koulua, sillä onhan jokaisen lapsen velvollisuus Amerikassa sitä tehdä. Paikoin on valtion puolesta oikein "koulupoliisit" katsomassa, ettei lapsi ilman laillista syytä saa olla poissa koulusta. Nuo koulut ovat englanninkielisiä kansakouluja ja valtio niitä niin auliisti kustantaa, ettei kenellekään vanhemmalle käy vaikeaksi koulussa lastansa käyttäminen.
Noissa kouluissa herätetään myös amerikkalaisuuden rakkaus siirtolaislapsiin. Ne ovat siirtolaisiin nähden hyvin vaikuttavia amerikkalaistuttamislaitoksia. Ei ole harvinaista, että lapsi, joka on käynyt niissä kouluissa, rupeaa halveksimaan omaa siirtolaiskansallisuuttaan ja äidinkieltään. Lapset eivät enää vanhempiensakaan kanssa tahdo puhua omaa siirtolaiskieltä.