Enin osa näistä seuroista liittyi paikallisyhdistyksinä ruotsalaisiin goodtemplareihin. Toimittiin niiden sääntöjen ja johdannon alaisena. Mutta tästä oli paljon hankaluutta, vaikka toiselta puolen oli hyväkin, että outoina saatiin opastusta. Tulkkia täydyttiin käyttää eikä sittekään aina oikein ymmärretty toisiaan. Seura Onnen Aika joutui vähän pitempiin rettelöihin ruotsalaisten kanssa ja niin rupesivat sen seuran vaikuttavimmat henkilöt, etupäässä Sillberg ja Jasberg, vakavuudella harkitsemaan eikö voitaisi perustaa oma suomalainen pääyhdistys. Tehtiin ehdotus naapuriseuroille ja saatiin varsinkin Väinöltä ja Pohjantähdeltä lämpimää kannatusta. Päätettiin pitää asiasta yhteinen neuvotteleva ja perustava kokous tammikuun 19 p:nä 1888 Republicissa.
Edustajia saapui tänne vaan Hancockin, Ishpemingin ja Republicin seuroista, kumminkin perustettiin yleisyhdistys nimellä "Suomalainen Kansallis-Raittius-Veljeysseura". Nimi tuli todella pitkäksi ja on sitä jälestäpäin moitittukin, mutta tahdottiin nimessä saada seuran tarkoituskin huomattavammin esiintymään. Kokouksen puheenjohtajana oli Iisak Sillberg ja kirjurina Jafet Lukkarila. Seuraava kokous päätettiin pitää juhannuksen aikaan ja siihen mennessä pitäisi olla sääntöjä käsikirja-ehdotukset valmiina.
Heti alkoi Veljeysseuraan liittymään paikallisyhdistyksiä. Seurain oma jäsenluku karttui ja toiminta vilkastui. Pohjantähti rakensi itselleen sievän raittiustalon. Muut voimainsa mukaan seurasivat esimerkkiä. Negauneen Aamuruskoseura oli ensimmäinen, joka suoranaisesti perustui Veljeysseuran yhteyteen olematta ensin goodtemplariyhdistyksessä.
Pohjantähti, jolle pääyhdistyksen johto ensin annettiin, valmisti perustuslakiehdotuksen, Väinöseura teki paikallisseurain säännöt ja Onnen Aika käsikirja-ehdotuksen. Mallina käytettiin goodtemplarien kirjoja tarpeellisilla muutoksilla ja lyhennyksillä. Templariorderi on salaseura, yksi noista monista salaseuroista Amerikassa. Erittäinkin ovat ne huomattavat monimutkaisten seremoniain vuoksi, joita käytetään seurain suletuissa kokouksissa. Nuo juhlalliset, tarkasti määrätyt menot vaikuttavat erityisesti tulokkaan mieleen, ja etupäässä ne vaikuttanevatkin sen, että salaseurat Amerikassa ovat hyvin suosittuja.
Tähän suuntaan tuli S.K.R.V.-seurankin käsikirja, vaikka kyllä seremonioita lyhennettiinkin. Vuosikokouksessa kesäkuun 22 ja 23 p:nä 1888 Hancockissa hyväksyttiin säännöt, tehtiin ohjesääntö henkivakuutukselle, määrättiin vuosineljännesmaksu jäseneltä 20 sentiksi, jona se on näihin asti pysynyt, y.m. Johtokunnan esimieheksi tuli Iisak Sillberg ja on sen jälkeen melkein kaiken aikaa ollut tuossa toimessa.
Saman vuoden lopulla oli Veljeysseuran yhteydessä jo 14 paikallisseuraa.
Seuraavana vuonna ruvettiin maksamaan hautausrahaa jokaiselle seurasta kuolleelle jäsenelle 50 dollaria. Tämä maksu on edelleenkin ja niin ollen tarjoaa Seura hyvän edun jäsenilleen. Nykyisin on vuosittain noin 20 jäsentä kuollut ja on siis Seurasta niiden omaisille suoritettu 1,000 dollaria, joka onkin Seuran suurin meno.
Vuosikokouksen aikana 1889 oli paikallisseurain luku 22. Muiden muassa oli silloin yhdistykseen liittynyt Hyvä Toivo-seura Calumetissa, joka kumminkin oli pian aiheena rettelöihin tässä kauniisti ja rauhallisesti alkaneessa yhteydessä.
Tässä kokouksessa myöskin päätettiin ruveta auttamaan raittiusasiaa ajavaa uutislehteä. Lehden toimittajaksi ja kustantajaksi tarjoutui F. Karinen, kunhan vaan Veljeysseuran toimesta perustettaisiin yhtiö, joka hankkii painokoneet. Yhtiö perustettiin ja Veljeysseura antoi 150 dollaria apua ensi vuodeksi Kariselle, joka suostui tarkoin noudattamaan Veljeysseuran periaatteita.
Näissä, Hyvä Toivo-seurassa ja F. Karisen lehdessä tuli eripuraisuuden siemen yhteiseen raittiustyöhön.