Ammattiunioonien elämään ja kokouskeskusteluihin suomalaiset ylipäänsä vajanaisen englanninkielitaidon takia voivat hyvin vähän ottaa osaa. Parempi olisi, jos he muunkielisten siirtolaisten esimerkkiä noudattaen pystyisivät perustamaan omia kansallisia osastoja, "lodsheja", niihin kuuluviksi. Mutta kaikissa uniooneissa tämä ei ole mahdollista, ja muutenkin on esteenä sama-ammattilaisten suomalaisten vähälukuisuus kullakin seudulla.
Kun työväenasia Amerikassa ajetaan pääasiallisesti ammattiunioonein kautta, ei siirtolaisten yleiset kansalliset työväenyhdistykset ota oikein menestyäkseen. Suomalaisilla onkin niitä ollut vähän.
Vanhin Amerikan suomalaisista työväenyhdistyksistä lienee Brooklynissa toimiva Imatra. Sen elämä on ollut toisinaan vilkkaampaa, toisinaan hyvinkin kituvaa. Itse työväenasian ajamisessa ei ohjelma ole ollut oikein selvillä. Mutta kumminkin on yhdistys puuhannut kipu- ja hautausapurahaston keskuuteensa. Fitchburgissa on toiminut työväenyhdistys Saimaa, ja Calumetissa on ollut jonkun aikaa toimessa Suomiseura, joka suomalaisista työväenyhdistyksistä lienee suurinta vilkkautta osoittanut. Alussa sen jäsenluku nousi oikein ihmeellisesti, mutta sittemmin on se osaksi sisällisten riitojen osaksi ohjelmapuutteen takia vähentynyt.
Tuo ohjelmapuute tahtoo yleensä Amerikan suomalaisten työväenyhdistyksiä vaivata. Olen jo edellä osoittanut, että näiden yhdistysten toiminta ei käy päinsä siinä merkityksessä kun muualla. Ne eivät ole ammattiyhdistyksiä eivätkä voi vaikuttaa suoranaisesti työväen asian parantumiseen. Mutta välillisesti voisivat ne kyllä vaikuttaa kasvattamalla jäsenensä tuntemaan tarkasti työväenasiaa ja totuttamalla ne vaikuttamaan ammattiyhteyksissä. Siinä olisi siis kylläkin ohjelmaa, mutta sen perille ajaminen tahtoo käydä liian laajaperäiseksi ja vaikeaksi sikäläisissä oloissa. Niinpä onkin nuo yhdistykset muodostuneet enemmän vaan yleisiksi kansalaisseuroiksi hupiohjelmalla. Hyödyllisintä niiden toiminnassa saattaa olla juuri jäsentensä turvaaminen kipu- ja hautausapukassoilla, joita ne ovatkin puuhanneet.
Myös on moitittu, että noissa seuroissa on raittiudenharrastaminen jätetty liian syrjälle. Onpa sanottu niitä tarpeettomiksikin, mutta niin ei kumminkaan asianlaita ole. Tarvitaan vaan enemmän kehitystä ja oikean, käytännöllisen ohjelman selviämistä.
Naisten yhteispyrinnöt.
Tuskin missään maassa arvostetaan nainen niin korkealle kun Amerikassa. Ritarillinen on amerikkalaisen luonne, ritarillinen, vaikka muuten raakuutta siinä esiintyisikin. Ensimmäisiä huomioita, minkä muukalainen Amerikkaan tultuaan tekee, on juuri tuo naisen erikoisasema. Itävaltioissa näyttää se vähän samallaiselta hemmoittelulta, mitä Euroopassakin on nähtävänä. Naista pidetään vielä jonkinlaisena korukaluna. Mies on valmis osoittamaan hänelle kaikkea kohteliaisuutta, mutta sittekin pitää häntä henkisesti kypsymättömämpänä. Tämä ilmenee muun muassa selvästi Amerikan vanhan sivistysvaltion, Massachusettsin käytöksessä. Kerta toisensa perästä on siellä otettu esille kysymys yleisen äänestysoikeuden myöntämisestä naisille. Kaikilla kohteliaisuuksilla on se aina tullut evätyksi. Nainen saa vapaasti olla kodin haltijana jopa käskijänä, yhteiskunnallisessakin elämässä suodaan hänelle paljon vapauksia, mutta valtiollista tasa-arvoisuutta ei tunnusteta.
Lännessä, niin, juuri tuolla "villissä" lännessä on naisen asema toinen. Siellä tavataan vähemmän hemmoittelua, mutta enemmän todellisen tasa-arvoisuuden tunnustamista. Onpa jo kolmessa valtiossa, Wyomingissa, Idahossa ja — mormoonivaltiossa Utahissa annettu naiselle täysi äänestysoikeus.
Mutta vaikka tällaista eroa voidaankin huomata naisen asemassa idän ja lännen valtioissa, on se kumminkin yhteistä, että naisen arvo yleensä Amerikassa on suurempi kun Euroopassa. Eikä tässä tarvitse ottaa huomioon jotakin naisen eri säätyluokkaa. Palvelustyttökään ei ole eroitettuna tästä yleisestä arvonannosta. Siinä onkin suuri ero vanhan ja uuden mailman naisarvostelun välillä. Palvelija luetaan perheen jäseneksi ja hän kohdellaan sellaisena.
Suomalainen nainen, joka on tullut Amerikkaan, kuten muutkin siirtolaiset, ansaitsemaan ja pääasiallisesti on palvelustoimissa, oivaltaa heti asemansa erillaisuuden entiseen nähden. On oikein omituista nähdä miten pian hän tottuu outoihin oloihin. Tyttösemme Amerikassa eivät ole kaikkeen tyytyväisiä, tahdottomia olentoja, vaan tuntevat arvonsa ja osaavat vaatia sen mukaista kohtelua. Tarkkaan valitsevat he palveluspaikkansa ja muuttavat melkein liiankin usein, kun kaikki ei ole heidän mielensä mukaan.