Palveluksessa ollessaan on heillä runsaasti vapaa-aikoja, joita kehoitetaan heidän käyttämään omaksi hyväkseen. Toisilta saavat he esimerkkejä siitä, miten nuo vapaa-ajat ovat käytettävät.
Mutta nämä esimerkit eivät läheskään aina ole hyviä. Päinvastoin ne usein vievät hyvin harhaan. Siirtolaisillamme yleensä on vielä väärä käsitys vapaudesta. Monessa suomalaisessa kodissa, joissa palvelustytöt tavallisesti viettävät vapaa-aikansa, työnnetään vastatulleelle Suomen neidolle olutlasi käteen ja sanotaan: "Tässä maassa on tapana, että naisetkin juovat biiriä. Ethän sinä tunne Amerikassa olevasikaan, jos et tätä juo." Kokonaan väärällä tavalla selitetään vapaan maan, "frii kontrin" vaatimukset. Moni tyttönen näistä uskotteluista erehtyy, ottaa lasin, vaikka omassa mielessään se väärältä saattaa tuntuakin. Ja lasin jälkeen voipi monta muuta erehdystä tulla.
Vilkasluontoiselle tytölle tahtoo olla vaarana sekin, että Amerikassa ei ole seurapiirin suhteen ollut niin paljon tilaisuutta valitsemiseen kun olisi tarpeen. Vasta nyt kun on raittius kasvanut, on valitsemistilaisuutta tullut. Mutta tässä ei olla vielä niin tarkkoja. Vaikkakin jo useassa paikassa on raittiusseuroja ja raittiita koteja, on kevytmielisemmät huvitilaisuudet pahoja houkuttelijoita. Monen huvihaluisen nuoren tytön mielestä ovat raittiusseurat liian vakavia. Tekisi mieli päästä tanssin pyörteeseen ja sitä ei suosita raittiusseuroissa, kuten onkin luonnollista. Näin suostuu nuori tyttönen menemään tansseihin, missä sellaisia on. Ja niitä ei suomalaisten kesken löydy muualla kun kapakkain perähuoneessa.
Vaarallisen askeleen ottavat tytöt silloin, kun astuvat kapakkatansseihin. Moni on sitä katkerasti saanut katua. Siirtolaiselämän raaistuttamiseen on noilla tansseilla ollut mitä suurin vaikutus.
Mutta sitte on raittiustyö yhä ankarammin sotinut noita huvitilaisuuksia vastaan ja onkin parhaimman osan kansasta saanut niistä vieroitetuksi pois. Ensin on se koettanut vetää niistä naiset ja heidän mukanaan on sitte nuorukaisetkin tulleet. Näin on viime aikoina käynyt, ja nyt jo useimmissa paikoissa halveksitaan kapakkatansseissa kulkijoita.
Raittiusseurain sivulla on muutamissa paikoin syntynyt naisyhdistyksiäkin, joiden tarkoituksena on juuri naisten sivistäminen ja jalompiin ajatuksiin nostaminen. Ne koettavat siirtolaisnaisillemme opettaa, että joskin naisella Amerikassa on suuremmat oikeudet ja vapaudet, täytyy niitä seurata myös suuremmat velvollisuudet. Kun siirtolaisnaiset niin pian tuntevat uudet oikeutensa ja vapautensa, on heidän myös velvollisuuksia opittava, on henkisesti korkeampiin tarkoitusperiin pyrittävä.
Tärkeä on työala Amerikan suomalaisilla naisyhdistyksillä ja toivottava on, että niitä enemmän syntyy ja vilkkaasti rupeavat liikkumaan toiminta-alallaan.
On luonnollista, että siirtolaisnainen tuntee itsensä Amerikassa yksinäisemmäksi kun mies. Omaiset ja kotiperhehän ovat hänelle rakkaampia. Ei ole äidin hellää kättä vaalimassa, ei ole sisaret tai lapsuudentuttavat ottamassa osaa suruihin ja iloihin. Palveluspaikassa, vaikka siellä hyvä hoito onkin, tuntee tyttö itsensä kovin yksinäiseksi. Ymmärtää kieltä vaan vajanaisesti, varsinaiset puhekumppalit voivat olla pitkänkin matkan päässä. Kun sitte noissa perheissä, jonne tytöt vapaa-aikoinaan keräytyvät, useinkin välitetään liian vähän henkisyydestä, ei kumma, että ajattelevammat naiset suosivat naisyhdistyksiä ja löytävät niiden kokouksissa henkisesti miellyttävää seuraa, ja kaipauksen tunne hälvenee.
On kummallista, että joihinkin myös Amerikan suomalaisten keskuudessa toimivien seurain apukassoihin eivät pääse naiset osallisiksi. Ja sairauden sattuessa on yksinäinen suomalainen palvelustyttö hyvin turvaton. Mahdotonta on, että perhe, jonka palveluksessa hän on, voipi kauvemmin pitää sairasta luonaan. Turvan saanti on tällaisia tapauksia varten hyvin tarpeen. Tässäkin on naisyhdistyksille erinomainen työala.
Ja näille perustuksille ovat Amerikan suomalaiset naisyhdistykset toimintansa rakentaneet. Monta niitä ei kyllä olekaan. Huomattavimmat ovat Calumetin, New Yorkin ja Minneapolin naisyhdistykset. Calumet on tässä, kuten monissa muissa pyrinnöissä, pääpaikka. Sikäläinen naisyhdistys on osoittanut vilkkainta toimintaa. Jos tahtoisin tehdä eroituksen näiden yhdistysten työtavassa, sanoisin että Calumetin yhdistys on henkisempi, New Yorkin käytännöllisempi. Tarkoitan, että ensinmainitussa yhdistyksessä työskennellään enemmän naisen henkisen tilan kohottamiseksi, ja jälkimmäinen toimii pääasiallisesti auttavana sisarseurana. Tämä tapahtuu paikkakuntain eri vaatimuksista ja niistä kyvyistä, mitä kullakin on käytettävänä. Calumetin yhdistys pitää henkisesti ohjelmarikkaita kokouksia ja panee toimeen oppikursseja y.m. New Yorkissa maksaa kukin jäsen pienen jäsenmaksun ja on sitte turvattu mahdollisissa onnettomuuden, kuten sairauden y.m. kohtauksissa. Minneapolin naisyhdistys on myöskin osoittanut työskentelevänsä kasvattavana sekä auttavanakin sisaryhdistyksenä.