Kun pastori E. Panelius oli merimiespappina New Yorkissa, kävi hän
Harborissakin. Hänelle silloiset suomalaiset valittivat kipeää papin
tarvetta. Pastori Panelius lupasi olla apuna papinsaantiin Suomesta.
Mutta ei vieläkään sitä saatu.
V. 1889 sattui taas eräs toiskielisessä synoodissa vihitty suomalainen saarnamatkoillaan Harboriin ja tarjoutui papiksi suomalaisille. Melkein yksimielisellä suostumuksella päätettiin hänet ottaa määräajaksi. Jonkun aikaa meni asiat jotenkin hyvin eteenpäin. Kirkko hankittiin ja osa kirkon hinnasta maksettiinkin. Mutta vuoden parin kuluttua alkoi kuulua yhä enemmän ja enemmän tyytymättömyyttä pappia vastaan. Vaadittiin pidettäväksi seurakunnan kokous, jossa käsiteltäisiin kysymys papin erottamisesta. Kokouksia pidettiin kaksikin, mutta niissä ei saatu mitään aikaan. Ne olivat myrskyisimpiä kokouksia, mitä Harborin suomalaisten keskuudessa lienee pidetty. Lopuksi pappi ja seurakunnan esimies julistivat, että se erotkoon ja katsottakoon erotetuksi seurakunnasta, joka ei ole tyytyväinen nykyiseen pappiin. Tätä julistusta noin kaksi kolmannesta seurakunnan jäsenistä noudattikin. Eronneet, kun heitä oli enemmistö, ajattelivat, että oikeuden mukaan kirkon pitäisi kuulua heille, ja tahdottiin se sulkea, kunnes oikea pappi ehdittäisiin saada. Lakimieheltä kysyttiin neuvoa, mutta asia oli selvä: suuri enemmistö oli julkisesti luvannut erota seurakunnasta, mutta johtokunta oli pysynyt seurakunnan yhteydessä, siis niillä, jotka ovat seurakunnasta luvanneet erota, ei ole mitään sanomista kirkkoon, vaikkapa ovatkin kirkon asuneet.
Asiat olivat nyt niin huonolla kannalla kun ne olla saattaa. Amerikkalaiset kongregatsionalistit olivat kyllä huolehtineet suomalaisten sielunhoitoa ja heidän toimestaan oli eräs suomalainen, entinen maalari, saarnaamassa, mutta enemmistö hengellisiä asioita harrastavista kansalaisista halusi hartaudella oikeata ev. luterilaista pappia.
Suurin enemmistö suomalaisista kumminkin oli välinpitämätöntä. Heidän elämänsä oli mitä kurjimmalla kannalla. Kapakat olivat tavallisia kokouspaikkoja. Kapakasta lähdettiin työhön ja työstä kapakkaan. Niiden mielestä, jotka asiaa ajattelivat, näytti tila kauhealta. Mutta mistä apu?
Moniailla yksityisillä henkilöillä oli vieläkin ajatuksena, että pitäisi koettaa yhäkin hankkia Suomesta pappi. Toiveen toteutuminen näytti mahdottomalta. Viimein v. 1891 pidettiin yleisempi kokous, jossa päätettiin hankkia pappi Suomesta.
Ja kun hätä oli suurin, apukin saapui. Samana vuonna onnistuttiin saamaan pastori A. Kivioja Harborin suomalaisille papiksi. Heti pidettiin seurakunnan perustava kokous. Ruotsalaisilta pyydettiin kirkkoa jumalanpalveluksiin ja lupa saatiin.
Nimellisesti oli nyt seurakunta perustettu, mutta todellisuudessa oli se vielä puolittain unelma. Tulevaisuus näytti synkältä olevaisten olojen synnyttämän kurjuuden takia. Synkältä se lienee näyttänyt opettajallekin ja hänen vaimolleen.
Mutta seurakunnallisen elämän harrastajia rupesi nousemaan yhä useampia. V. 1893 päätettiin ryhtyä oman kirkon hankkimiseen. Kun ensimmäinen kokous pidettiin, ei kirkon rakentamista varten ollut yhtään senttiä rahaa, mutta pari viikkoa kokouksen jälkeen ostettiin tonttimaa kirkolle. Se maksoi 500 dollaria. Rahat oli kerätty vapaaehtoisilla lahjoilla. Kirkkoa alettiin myös heti rakentaa. Puolen vuoden kuluttua oli se valmis ja vihittiin juhlallisesti tarkoitukseensa. Kirkko tuli maksamaan, paitsi tonttimaata, 3,257 dollaria, joka jäi isoimmaksi osaksi velkaan. Kello laitettiin tapuliin ja maksoi se 135 dollaria. Muutenkin sisustettiin kirkko tarpeen mukaan.
Niin on hyvin onnistuttu, että viimeinen velka kirkosta maksettiin heinäkuulla 1898 ja sen muistoksi on pidetty komeat seurakunnan juhlat. Samana vuonna, kun velka kirkosta suoritettiin, ostettiin pappila, hinta 1,740 dollaria.
Pastori Kiviojan ja hänen rouvansa uutteralla, innokkaalla vaikutuksella parani Harborin suomalaisten olot ihmeteltävästi. Seurakuntalaisten luku lisääntyi lisääntymistään ja tavat alkoivat muuttua. Hengellisistä asioista ruvettiin huolehtimaan.