Calumetin evankelisluterilaiset suomalaiset alkoivat muodostua seurakunnaksi v. 1875 vaiheilla ja kutsuivat Suomesta papikseen pastori A. E. Backmanin. He liittyivät norjalaisten ja ruotsalaisten kanssa yhteisen kirkon rakennukseen, jota on kutsuttu kolmen kansallisuuden kirkoksi. Sama kirkko seisoo vieläkin ihan samannäköisenä ja se on nykyänsä n.k. kansallisseurakunnan kirkkona. Siinä pidettiin v. 1890 Suomisynoodin ensimmäinen yleinen kokous.
Rohkeutta kysyttiin siltä papilta, joka ensimmäisenä lähti siirtolaisten kutsumana Suomesta Amerikkaan, aivan uusiin ja outoihin, vieläpä jotenkin kehittymättömiin oloihin. Ajat olivat hyvin rauhattomat Calumetin suomalaisten keskuudessa. Laestadiolaisuus esiintyi silloin kaikkein kiihkoisimpana, niin että kaduillakin toisin ajattelevaa manattiin "uskoon". Pastori Backman katsoi velvollisuudekseen tuota liikettä vastustaa ja siinä tietysti sortui tulisen taistelun pyörteeseen. Vihdoin muutti hän Hancockiin, jossa parhaastaan kansalaisemme Antti Johnsonin puuhalla oli saatu seurakunta perustetuksi ja rakennettiin Quincyn mäelle pieni kirkko ja pappila, Vaikutettuaan vielä jonkun aikaa Hancockissa muutti pastori Backman pysyväisesti Suomeen v. 1882 väsyneenä Amerikan suomalaisten riitaisiin oloihin.
Nyt alkoi evankelisluterilaisten seurakuntapyrinnöille kirjava ajanvaihe. Ensi vuosina ei ollut yhtään varsinaista suomalaista pappia Amerikassa. Hancockin ja Calumetin seurakunnat pysyivät kumminkin olemassa ja niitä pidettiin ikäänkun yhteen kuuluvina.
Hancockissa oli saksalainen luterilainen pappi Wambsgarss, joka oli ollut Backmanin tuttavuudessa ja Backman oli kehoittanut häntä tekemään papillisia toimituksia suomalaisille, merkiten hänelle virsikirjaan vihkimä-, kaste- ja hautausluvut. Ja vaikka se saksalainen ei tietysti kieltämme ymmärtänyt, niin hän osasi kirjasta lukea ihmeteltävän selvästi suomea, ja hän toimitti parin vuoden kuluessa paljon papillisia toimia suomalaisille.
Entinen lähetyssaarnaaja Malmström oli niihin aikoihin saapunut Suomesta Amerikkaan ja kuulusteltuaan ruotsalaisen Augustanasynoodin esimiehiltä itselleen vaikutusalaa, oli häntä neuvottu Hancockiin, jossa tiesivät suomalaisten olevan papittomia. Hän tuli kenenkään kutsumatta Hancockiin, asettui pappilaan asumaan ja alkoi tehdä papillisia toimia, kun ei ollut muutakaan pappia, kunnes pastori J. K. Nikander saapui.
Niihin aikoihin olivat Hancockin ja Calumetin seurakunnat kuulustelleet Suomesta pappia ja olivat saaneet lupautumaan Amerikkaan lähtemään nuoren papin J. K. Nikanderin Heinolasta, jolla miehellä sittemmin on ollut hyvin suuri merkitys Amerikan suomalaisten keskuudessa.
Kun hän kumminkin viipyi tulemasta, ilmestyi Hancockiin eräs omituinen räätäli Henrik Turunen, josta kuultiin, että hän osasi saarnata ja pitää kokouksia. Ja muutamat uteliaat menivät häntä kuulemaan. Hän kutsuttiin Calumetiinkin, jossa sai suomalaisten kirkossa saarnata. Hän voi hyvin sointuvalla äänellä kiljahdella, mutta puheessa ei ollut järkeä eikä järjestystä. Siihen ääneen mielistyi kuitenkin niin moni Calumetissa, että hän äänestettiin tuota pikaa väliaikaiseksi papiksi, vaikka varsinaista odotettiin tulevaksi Suomesta. Eräs kansalainen kustansi Turusen Minneapoliin, jossa muuan norjalainen professori teki hänet kahdessa viikossa papiksi. Takaisin tultuansa hän arveli olevansa sekä Calumetin että Hancockin seurakunnan pappi, anastellen Malmströmiltäkin papin tointa, jota kumminkaan tämä ei huolinut hänelle luovuttaa. Kun Nikander saapui ensi kerran Calumetiin ja piti kirkossa matkasta väsyneenä pienen tulopuheen, niin Turunen oli myöskin saapuvilla ja kiljui sointuvalla äänellään, virkkaen lopuksi: "Nyt te olette kuulleet meidän molempien lahjat ja tiedätte kumman valitsette papiksenne." Mutta sillä ei ollut kuulijoihin mitään vaikutusta. Turunen oli sitte jonkun aikaa Poinsettissa, Dakotassa, sieltä meni San Franciscoon muka merimiesten papiksi, oli taas jossakin opistossa Philadelphiassa, kulki sieltä takaisin San Franciscoon ja viimeksi on kuultu, että hän on viety täydellisenä hulluna Napan holhulaitokseen, jonne lienee kuollutkin.
Nikander tuli papiksi kahteen seurakuntaan, joilla oli kirkot, mutta jotka muuten olivat melkein rappiotilassa. Hän alkoi hoitaa sekä Hancockin että Calumetin seurakuntia, asuen Hancockissa. Suopealla ja maltillisella olennollaan alkoi hän rakentaa todellista seurakuntaelämää koko Kuparisaarella. Hän perusti seurakunnan Allouezin kaivannolle, jossa kulki saarnaamassa, sekä Portage Entryynkin, kivimurtimopaikkaan, johon on pieni kirkkokin rakennettu. Jonkun ajan perästä ryhtyi Hancockin seurakunta uuden, isomman kirkon rakennukseen, ja se kirkko on parhaita, mitä onkaan suomalaisilla Amerikassa ja maksaa noin 5,000 dollaria. Siinä on tuhannen dollarin maksavat piippu-urut ja 250 doll. arvoinen kello. Kirkon vierellä yläpuolella on sievä pappila ja vielä ylempänä "Paimen-Sanomain" painohuone. Hancockin seurakuntaan luetaan nykyään monia ympäristöllä olevia suomalaisten asuinpaikkoja, kuten Entry, Chassell, Atlantic ja Boston, joten se on väkirikkain suomalainen seurakunta Amerikassa. J. K. Nikander on ollut sen seurakunnan pappina vielä ensi vuoden Suomiopiston johtajanakin ollessansa. — Vasta v. 1897 tuli hänen sijalleen maisteri Juho Bäck.
V. 1889 saivat Calumetin seurakuntalaiset, parhaastaan silloisen kouluttajan Pekka Westerisen vaikutuksesta, aatteen kutsua pastori J. W. Eloheimo papikseen Astoriasta. Se oli ajattelematon teko, kun ei virketty asiasta mitään pastori Nikanderille, joka oli senkin seurakunnan pappi. Mutta hän ei pannut sanallakaan vastaan, varmaankin toivoen, että seurakunta edistyy paremmin saatuaan varsinaisen papin.
J. W. Eloheimo tuli Calumetiin. Seurakunnan pappila oli jo silloin myöty, mutta kolmasosa kirkosta oli vielä seurakunnan omana. Eloheimo olisi ehkä onnistunut hyvinkin, jos hän olisi arvannut pysyä varsinaisessa ammatissaan. Paikkakunnalle oli saapunut eräs rettelöitsevä mies, John Ekman, joka oli yritellyt julkaisemaan suomalaista lehteä Harborissa ja Ishpemingissä, joutuen vararikkoon molemmissa paikoissa. Hän sai viimein muutamain suosijainsa avulla painokapineita ja rupesi julkaisemaan marraskuulla 1889 Calumetissa lehteä, jonka nimi oli "Kansan Lehti". Eloheimo kirjoitti heti siihen lehteen jotakin, näyttäen olevansa lehden suosija. Kiihko lisää aina kiihkoa. Toinen joukko kiihkoilijoita perusti heti toisen lehden, jonka nimi oli "Kalevan Kaiku" ja se alkoi ilmestyä kahdesti viikossa. Eloheimo kirjoitteli siihen kummallisia pätkiä ja näin asetti itsensä kahden tulen väliin. "Kansan Lehti" alkoi häntä herjaella.