Ja siitä se vielä kerran viljelysala koituukin. Ajateltakoon, että pelloksi voipi kääntää koko tuon mahdottoman alan, molemmat Dakotat, enemmän kun 150,000 neliömailia, vähentämällä pois sen pienen alan mitä Mustat Kummut ja vähäiset vesistöt ottavat.

Dakota on sellaista preeria, ettei siinä näy yhtään puuta, ei yhtään pensasta eipä edes kiveäkään. Mutta karua maata, aroa se ei siltä ole. Maa kasvaa yltäänsä miehenkorkuista heinää ja on pohjalleen viljavinta alaa, mitä maapallolla löytyy. Maan päällimmäisin kerros on väkevätä ruokamultaa, jota tavallisesti on kyynärän paksuudelta. Sen alla on useita jalkoja paksulti saven ja hiekan sekaista maata, joka tarvitsee vaan avautua vedelle, ilmalle ja valolle muodostuakseen erinomaiseksi maan viljelysmaaksi. Seuraava kerros on hiekkaa ja sitte on pohjana kilsisavikko, joka estää veden vajoamasta alemmaksi. Tämä saapi sen aikaan, että Dakotassa voidaan kasvattaa viljaa paljon vähemmällä sademäärällä kun usein muualla. Jos vaan lumentulo talvella on runsas ja kevätkesällä on pari hyvää sadetta, riittää se jo tavallisesti viljankasvuun.

Mutta kumminkin on tosiasia, että kuivuus tahtoo vielä liian usein haitata Dakotan maanviljelystä. On kyllä tehty havaintoja, että vuosi vuodelta lisääntyy sademäärä, arvatenkin sitä mukaa kun metsät lännessä ja idässä hakataan, mutta silti sataa siellä kesällä harvoin. Talvella tulee siellä toisinaan paljon lunta, mutta on usein vähälumisiakin talvia. Paras lumentulo on vasta kevätpuolella. On luonnollista, että myrskyt ovat aivan hirmuisia Dakotassa, kun ei ole mikään estämässä niiden voimaa. Usein kaatuu taloja, ja talvisin hautaa kauheat pyryt ihmisiä ja eläimiä kinoksiin.

Polttoaineena preerillä on kivihiili ja sitä löytyykin runsaasti Dakotassa. Paikoin voi farmari kaivaa hiilitarpeensa omalta maaltaan. Tämä polttoaine ei ole kallista. Mutta rakennuspuulla on hintaa ja sitä tuodaan usein hyvinkin kaukaa. Tämän takia preerillä ollaan hyvin säästäväisiä rakennusten suhteen, usein kaivetaan asunto maahan, ja vähän korkeammalle nouseva katto on ainoa, joka viittaa asumusta. Euroopassa herättäisi ihmettelyä, miten farmari voi niin vähillä ja kehnoilla rakennuksilla tulla toimeen.

Etupäässä on maanviljelijöinä Dakotassa pohjoismaalaisia. Sijaa olisi vielä tuhansille uutisasukkaille. Ja hyvääkin maata on vielä helposti saatavana. Enimmäkseen otetaan maata n.k. homesteadlain perusteella, asunto-oikeudella. Jokainen Yhdysvaltain kansalainen, tahi joka ilmoittaa aikomuksensa tulla sellaiseksi, saapi hallitukselta maata 160 eekeriä (yksi eekeri on noin 0,4 hehtaaria), kun vaan suorittaa kiinnityskustannukset, jotka tekevät tuollaiselta maa-palalta noin 16 dollaria. Asukkaan on viimeistään 6 kuukautta kiinnityksen jälkeen alettava viljelemään maata ja on viljelyksen jatkuttava vähintäin 5 vuotta. Sitte lankeaa maa täydellisesti asujalle ja hän saa sen myydäkin, jos tahtoo. Tällä perusteella on vielä paljon maata saatavana Dakotassa, mutta tietysti on maat lähimpänä rauta- ja vesiteitä jo otetut. Myös löytyy useampia muita perusteita, joilla hallituksen maata saa, mutta tämä on yleisin ja tunnetuin maanottotapa.

Niillä yhtiöillä, joiden rautatiet kulkevat läpi Dakotan, on siellä suuria aloja maata pitkin rautatienvarsia hallussaan. Ne myyvät maata vähäisestä maksusta, noin 2—8 dollaria eekeriltä. Kalliiksi ei maa näinkään tule ja sen summan saapi vielä suorittaa tavallisesti vähitellen viiden vuoden kuluessa.

Usea uutisasukas on aivan tyhjällä alkanut, ainoana pääomana on ollut työkykynsä. Ja onhan se näinkin onnistunut, vaan ei kumminkaan kaikilta. Viisaammin tekee se, joka ennen maamieheksi rupeamistaan hankkii pienen pääoman, että voi saada itselleen tarpeelliset koneet, hevosen y.m. ja vielä voi muutaman vuoden elää, ettei tarvitse velkaa tehdä. Kyllähän Amerikassa on helppo velaksi koneita ja muuta saada, mutta moni uutisviljelijä on saanut paljon katua velantekoa. Moni on niiden takia sortunut maaltaan, jonka kumminkin niin helpolla sai. Jos jo ensimmäinen vuosi tulee uutisviljelijälle hyvä, saattaa vähävarainenkin päästä alkuun, mutta jos kuivuus, halla tai raesateet, nuo Dakotan vitsaukset, joista ensimmäinen on pelättävin, tuhoavat ensimmäisen sadon, on vaikea varattoman jatkaa viljelystään. Muutamin paikoin voi kyllä saada syrjäansiota, mutta enimmäkseen on se tuolla tasangolla mahdotonta. Tyhjällä on vaikea Dakotassakin alkaa, vaikka maa on valmista nurmea, odottaen pelloksi kääntämistä ja vaikka maata ei tarvitse ainakaan ensi vuosina lannoittaa.

Paitsi maanviljelystä on Dakota erittäin sopiva karjankasvatukselle. Ja sitäkin siellä harjoitetaan suuressa määrässä. On siellä suomalaisiakin, joilla on satoja, ehkä tuhansia lampaita. Kasvatetaan myös hevosia, raavaskarjaa y.m. Laidunmaista ei ainakaan vielä ole puutetta, ei pitkiin aikoihin. Lähempänä kaupungeita ja rautateitä on jo ruvettu meijerihommiinkin, vaikka se vielä on aivan alulla. Kunhan se pääsee kasvamaan noissa edullisissa oloissa, kyllä sieltä rupeaa voita ja muuta karjantuotetta mailman markkinoille menemään vaikuttaen hintain alenemista samoin kun Dakota ja muut Amerikan viljaseudut ovat viljanhinnalle tehneet. Dakota, kun pääsee alkuunsa, ei ole halveksittava kilpailija mailman markkinoilla.

Suomalaisia asuu Dakotassa jo paljon ja on heitä monessa paikassa. Enimmäkseen ovat he ryhtyneet maiden ottoon aivan vähävaraisina, joten on ollut vaikea päästä alkuun. Sen vuoksi on oikein ihmeteltävä, että suomalaiset niinkin hyvin ovat päässeet jaloilleen ja kunnialla edistyvät maanviljelijöinä muiden kansallisuuksien rinnalla.

Huomattavimmat suomalaisten asumapaikat Etelä-Dakotassa ovat: Snoma,
Elk Creek, Estelline, Bryant, Poinsett, Castlewood, Savo, Frederick,
Hecla, Houghton, Mapes, Perry, Terry, Lead City ja Terraville.
Pohjois-Dakotan merkittävimmät suomalaiset seudut ovat: Lakota, Pelto
ja Rolla.