Ja tarkastellessa kuinka he maataan viljelevät ja millaisten konetten avulla, syrjäinen aivan oudostuu nähdessään kaksiteräisiä kääntöauroja kuuden hevosen vetäminä kääntäen 3—4 jalkaa maata kerrallaan. Karhitkin ovat lähes niin leveitä kun peltosarat paikoin Suomessa ja tarvitaan niitäkin vetämään 6—8 hevosta. Elonleikkuu tapahtuu sekin itsesitovien leikkuukoneitten avulla. Ja kerrotaanpa niitä koneita olevan sellaisiakin, jotka leikkaavat, puivat viljan, varistavat ne säkkiin, sitovat säkinsuun kiinni ja pudottavat kolme säkkiä paikkaansa! Tämä on tosiamerikkalaista maanviljelystä. Maan ja ilman laatu kuivaa nisun siihen määrin, että sen voipi puida pellolta käsin.
Suomalaisen uutisasutuksen perustus näille tienoille tapahtui melkein samaan aikaan ja samaten kun muuallakin vanhemmilla suomalaisilla farmiseuduilla. Vuosina 1870—80 pyrki suomalaisten suurimmasta pesäpaikasta Calumetista suomalaisia moneen paikkaan maanviljelijöiksi. Silloin syntyi suomalaiset pesäpaikat erittäinkin Minnesotassa. Cokatoon ja New York Millsiin kiiruhti suomalaisia maanottoon ja vakaisen kodin perustamiseen. Oli maanviljelijöiksi aikovissa niitäkin, joita halutti päästä lännen ikuiseen kesämaahan, sillä oltiinhan maassa, missä oli valikoiman varaa.
G. W. Planting, kotoisin Kemijärveltä, oli ensimmäinen, joka lähti Lännen maita tarkastamaan ja jäi sinne asumaan. Saatuaan Calumetin kaivantotöissä puolitoista tuhatta dollaria säästöön sekä taloustoimiin perehtyneen kelpo tytön emännäksi, läksi hän lauhkeille Tyynen meren rannikkoseuduille. Tultuaan Portlandiin ja kuultuaan Pendletonin luona, noin 200 mailia sisämaahan päin, olevan oivallista nisunviljelysmaata saatavana asunto-oikeudella meni hän sinne ja saapui perille vuonna 1877. Häntä seurasi muutamia muita ja kukin otti itselleen pienen palasen, 80 eekeriä, maata. He eivät huomanneet ottaa isompaa maa-alaa luullen muka tuossakin olevan yhden miehen osalle.
Intiaaneja majaili seudulla ja tahtoivatpa hekin isännöidä maata. Ei kumma vaikka syntyikin kahakoita. Kunkin uutisasukkaan piti olla varustettuna ampuma-aseilla. Pari kertaa saatiin lähettää vaimotkin pois seudulta, kun kiivain ottelu tuli. Sotaväen ja uutisasukkaiden yhä paisuvan voiman edessä täytyi vihdoin intiaanien taipua rauhaan ja tyytyä jakamaan maansa sekä peräytymään syrjemmälle. Olot ovat sittemmin tulleet rauhallisiksi sekä entiset intiaanitappelut taruiksi ja seikkailuiksi.
Maan laatu Pendletonin luona (Adamsissa) on tasaista, hyvin viljavaa ja oivallista nisun kasvatukselle. Kylvöt tehdään syksyin keväin; enimmäkseen käytetään syyskylvöjä, koska se on havaittu tuotteliaammaksi sekä varmemmaksi. Paikoin jätetään pellot kesannoksikin voimistumaan. Yksinomaisesti viljellään nisua, ja edistyneimmillä on sato 10,000 bushelia vuodessa. Lienee joitakuita, jotka saavat enemmänkin.
Karjanhoitoa ei harjoiteta, koska puuttuu laidunmaita. Hevosia pidetään 10—30 vaiheille talossa. Keskimäärin on kullakin suomalaisella perheellä Pendletonin luona 400 eekeriä maata. Toimeentulo on yleisesti hyvänpuoleinen, vaikka on ollut uutisviljelijän vaikeudet voitettavana.
Sata mailia Pendletonista länteen on toinen suomalainen suurviljelyspaikka Clikitatjoen laaksossa lähellä Dallesin kaupunkia. Se on luontonsa puolesta oikein paratiisimainen. Korkea Adams-niminen lumivuori kohoaa sieltä korkeuteen. Kun matkustaja jonakin kirkkaana talvi- tai kevätpäivänä tekee matkan Clikitatin laaksoon, on hänellä tilaisuutta nähdä lännen luonto kaikessa majesteetillisuudessaan. Niin pian kun hän on kulkenut poikki leveän Columbiavirran ja päässyt töyräälle, aukeaa siihen hämmästyttävän laaja ja suuremmoinen näköala. Takana ja sivuilla vyöttää mäkeä Columbian leveä hopeavyö, jonka Oregonin puoleiselta rannalta näkyy Dallesin kaunis kaupunki. Ja kaupungin takaa kohoaa sammunut tulivuori Mt. Hood, jonka huippu on nyt peittynyt ikuiseen lumeen. Mt. Hoodin takaa pistää Jeffersonin vuoren lumivalkea pää esiin ja vielä sen takaa siintää "Kolmen Sisaruksen" lumipeitteiset harjat.
Vasemmalla sivulla kohoaa Cascadejonosta Mt. Helena ja Mt. Tacoma kuni jättiläiset pilviin. Mutta komeimmalta näyttää sittekin edessä oleva Adamsin entinen tulivuori, senkin huippu valkean lumivaipan peittämänä. Auringon valo luopi siihen kristallin kirkkautta.
Tässä alla on nyt se laakso, jonka höysteistä pohjaa viljelee
Centervillen suomalaiset. Heitä on siellä neljättäkymmentä perhettä.
Suomalaiset löysivät tämän paikan aivan sattumalta. He aikoivat Pendletoniin toisten suomalaisten luo, joilta oli tullut kiittäviä lausuntoja Calumetiin. Mutta juuri kun he pääsivät Portlandiin, oli joukon johtajalta hävinnyt osoite, joten tie tuli pystyyn. Arveltiin kumminkin paikka löytyvän, kunhan joudetaan etsiä. Kun he tulivat Dallesin tienoolle, näytti maa monessa suhteessa vastaavan niitä kuvia, mitä olivat kirjeellisesti saaneet Pendletonin maista. Näin jäätiin siihen ja alettiin etsiä suomalaisia. Niitä ei löytynyt, mutta löydettiin Clikitatin laakso, joka näytti kaikin puolin lupaavalta. Sinne jäätiin omistamaan maapaloja. Nämäkään eivät katsoneet tarvitsevansa enempää kun 80 eekeriä, jonka vuoksi sitte ovat saaneet oston kautta laajentaa peltojaan.