Skute ja Klinga saivat itse valita miehensä. Klinga keräsi joukkonsa pääasiassa tuttavistaan suomalaisista, jotka lähtivät mielellään hänen mukaansa senkin vuoksi, että ne seudut olivat Suomi-siirtolaa lähempänä, joskin vielä enemmän ylämaahan päin, jonne suomalaiset halusivat uutisasutusta jatkaa. Ennen pitkää nimitettiin aluetta siellä päin Ylämaaksi tai Uplandiksi.
TERVEHDYKSET VANHASTA MAASTA.
Suomalaiset uutisasukkaat saivat viimeksi tulleilta kuulla, että vainot suomalaismetsissä olivat jatkuneet, raivoten, jos mahdollista, entistä kiihkoisempina. Viljelyksiä oli hävitetty ja taloja poltettu. Useita murhiakin oli tapahtunut.
Reetan kertomus, yksi monista kuvauksista, oli sydäntäsärkevä.
Tuttuja suomalaisia oli useampia kokoontunut Martti Marttisen asuntoon, kun Reeta toi viestit kaukaiselta kotiseudulta.
Niiden suurien käräjien ja karkoittamisten jälkeen, joitten seurauksena suomalaisia joutui Maunu Klingan mukana Amerikkaan, oli vouti jonkun aikaa näyttäytymättä. Arvatenkin hän odotti niiden maakirja-asiain ratkaisua, jotka olivat maaherran avustuksella vireillä. Mutta jo seuraavana talvena hän tuli uudelleen. Omistusoikeus tiloihin oli myönnetty muutamille, mutta toisilta se oli kielletty. Mulikka ja Oinonen olivat saaneet vahvistuksen taloihinsa, mutta Marttila oli tuomittu hävitettäväksi.
— Marttilaa huudahti Martti. — Minkä vuoksia Sehän oli ainakin yhtä vanha viljelys kuin ne toisetkin, ja asumisoikeus oli vähintään yhtä turvatulla pohjalla.
— Niin kuitenkin vouti ilmoitti, kertoi Reeta. — Sen jälkeen kun te lähditte, ei Laasarin puolella ollut ketään, joka olisi asiaa pystynyt ajamaan. Arvatenkin vouti oli saanut aikaan tämän päätöksen Marttilan vahingoksi. Jos nimittäin sellainen päätös on annettu. Ei meillä ole siitä mitään varmuutta. Se vain oli varmaa, että vouti vihasi Marttia ja vihasi myös vaaria, joka oli hänelle edellisellä kerralla lukenut lakia ja puhunut totuuden sanaa.
— Oli pakkaspäivä, kun vouti tuli taloon. Meitä oli, vain kaksi, vanha vaari ja minä. Ylpeänä astui vouti tupaan ja ilmoitti, että tämän talon asukkaat häädetään ja talo hävitetään. Vaari kimmastui ja hypähti penkiltään. 'Minä en lähde talosta, jonka olen itse rakentanut, minä en luovu maistani, jotka itse olen raivannut. Sellaista lakia ei ole olemassa, joka minut täältä pois saa.' Vouti antoi seuralaisilleen käskyn ottaa ovet pois sijoiltaan sekä särkeä akkunaluukut. Toisia komensi purkamaan uunia. Silmät vihasta palavina näki vaari miesten ryhtyvän hävitystyöhönsä. Kun ensimäinen kivi kotiliedestä irtaantui, tempasi vaari sen käsiinsä ja ryntäsi voutia kohti. Voudin apulaiset asettuivat väliin. Yksinään taisteli vaari heitä vastaan eikä lähtenyt pois, vaikka minä koetin vetää. 'Siirry syrjään Reeta', huusi hän, 'minä en anna kotiani hävittää.' Vaarin raivo oli hillitön ja hänen voimansa vielä ihmeellisemmät. Hän iski ja huusi. Vouti käski miesten lyödä kapinoitsijaa. Ja vihdoin lysähti vaari kuolleena maahan. Minä pakenin kauhistuneena metsään. Odotin miesten lähtemistä. Kun he vihdoin tulivat ulos, sytyttivät he talon tuleen. Minä pakenin Mulikkaan. Palon lieska leimusi kauas. Vaarin ruumis paloi sisälle.
Martti Marttinen oli tätä kuullessaan vihan ja tuskan vallassa. Hän ei voinut sanoa sanaakaan.