Kaisa huomasi, että Stinalta oli solahtanut kaulahuivi pois ja unohtunut lattialle.
— Tämä on hyvään tarpeeseen, sanoi hän tyytyväisenä. — Jos hän vain voi olla ajattelematta mitään muuta kuin tuota etsittävää miestä, luulen onnistuvani. — Sitten hän kysyi: — Vieläkö sinä tahdot, että Erkki ja Stina vieraantuvat toisistaan ja että tyttö palautuu sitä entistä ajattelemaan.
— Vielä, vastasi Reeta. — Jos se vain on mahdollista.
Hän käsitti, että siinä asiassa hän ei ollut noitaan sovintoa tehnyt.
Eikä hänen sydämensä olisi sellaiseen sovintoon suostunutkaan.
Kaisa pujotti huivin kolmeen kertaan renkaan läpi. Sitten hän teki siihen kaksi solmua, purki solmut, levitti huivin levälleen ja pudisteli sitä akkunasta. Suljettuaan akkunan teki hän uudelleen kaksi solmua ja pujotti taas huivin renkaan läpi. Näin tehdessään mumisi hän koko ajan loitsuja.
Kun alkoi lähestyä puoliyön aika, lähti Kaisa ulos. Reeta näki akkunasta, että hän kulki luuta kädessä asuntorivien taakse, mistä Erkki oli kulkenut. Kuutamon valossa hän voi huomata kuinka Kaisa siellä luudallaan lakaisi ja kulki takaperin. Hän ilmeisesti taikoi Erkin askeleita.
Onneksi ei siihen sattunut muita näkijöitä, kuin muuan juopunut mies, joka arvatenkin palasi kuvernöörin pidoista. Reeta kuuli tämän murahtavan:
— Mitä sinä, akka, yöllä tietä lakaiset?
Kaisa peräytyi piiloon, ja mies jatkoi hoippuvaa kulkuaan.
Sitten ei Reeta nähnyt eikä kuullut mitään. Arvatenkin Kaisa siirtyi kirkolle.