Reeta odotti jännittyneenä. Hän odotti kauan, mutta ketään ei kuulunut.
Linnoituksesta kuului hälyä. Kaikesta päättäen juomingit jatkuivat…
TIETÄJÄ.
Kuvernööri Printzin luona pidettiin kemuja.
Ensimmäinen uuden hallitusmiehen uusista rakennussuunnitelmista oli loppuun suoritettu. Helsingborgin linnoitus Delawaren vastaisella rannalla oli nyt kuin portin toinen puoli avaamassa tai sulkemassa pääsyä Uuden Ruotsin siirtokuntaan.
Kuvernööri oli hyvällä tuulella. Hän oli käskenyt pöytään parasta, mitä siirtokunnassa oli tarjottavana. Neekeri Anthony, joka oli tarjoojana, kuljetti kuvernöörin varastosta harvinaisuuksia. Siellä oli oikeata Ruotsista tuotua olutta ja viinaa, oli hollantilaista giniä, englantilaista whiskyä ja Länsi-Intian rommia, parasta mitä ruotsalaiset tiesivät koskaan maistaneensa.
Kuvernööri oli hyvä juomien tuntija. Nuoruuden seikkailuaikana hän oli maistellut kaikkia herkkuja, joita Euroopan maissa oli tarjottavana ja olikin hän käyttänyt niitä mainehikkaalla tavalla hyväkseen. Sodassa olivat Saksan luostarit ja itävaltalaisten ruhtinasten linnat saaneet hänelle avata kellarinsa, joissa oli runsaasti viinejä ja väkevämpiä juomia.
Tällaisissa kesteissä oli kuvernööri suuriääninen ja sanojaan säästämätön. Hän kertoili karkeita juttuja sotaseikkailuistaan ja joi monien muistojen maljat. Kuningasvainajan maljaa ei tietysti koskaan unohdettu. Se juotiin suurella kunnioituksella. Samoin kuningatar Kristiinan malja. Maljoja omistettiin lisäksi leikillä paaville, Tillylle ja munille vihollisille, mutta ei myöskään unohdettu omia sotapäälliköitä eikä kotimaata. Pääasia oli, että ryyppyjen määrä karttui monilukuiseksi.
— Nyt on joki lukossa, iloitsi kuvernööri. — Kukaan ei pääse siitä ylös, ellemme lukkoa aukaise.
— Helsingborgin malja!
Tämä oli ties kuinka mones uudelle linnoitukselle. Sven Skute, joka oli ollut linnoitusta rakentamassa, katsoi sopivaksi muuttaa nuottia.