— Nyt ryypätään, huusi kuvernööri yli koko salin. Maljoja tyhjennettiin. Uusia täytettiin ja taas tyhjennettiin. Päihtymys alkoi olla yleinen.
Ulkona olevat juhlijat olivat kantaneet kokoon risuja ja lastuja kummulle ja sytyttäneet sen tuleen. Valo loimusi pimeässä yössä kauas joelle.
— Miksi roviota turhaan poltatte, kuului pimeästä ääni, — kun on noitiakin, joita voitte samalla polttaa.
— Noidat roviolle, kaikui useiden suusta huuto. Se kuului avoimista akkunoista sisälle saakka, huolimatta päihtyneitten melusta ja palavien risujen räiskeestä.
Kuvernööri teki nopean päätöksen. Hän huusi akkunasta:
— Kootkaa toinen rovio kummulle. Kootkaa siihen puita, risuja ja lastuja. Vietämme muuttomme kunniaksi suuren, ikimuistettavan juhlan. Poltamme noidat, paholaisen palvelijat.
Kuului riemuhuutoa yleisön joukosta ja miesjoukko kiiruhti roviota laittamaan.
Juhlijain joukossa oli muitakin kuin niitä, jotka ottivat tämän sanoman riemulla vastaan. Juhlaan olivat saapuneet Martti Marttinen, Luukas sekä koko joukko suomalaisia, jotka kauhistuivat sekä ehdotusta että kuvernöörin ilmoitusta. He aavistivat mitä tämä merkitsee päihtyneessä kansanjoukossa.
Martti ja Luukas kiiruhtivat vankilalle, joka oli hiukan syrjemmässä. Martti oli jo aikaisemmin huomannut, että Piikki oli tälläkin kertaa vahdissa. Martti sanoi Luukkaalle ja Piikille:
— Kiireesti naiset pakoon. Heidät on ohjattava niin kauas, etteivät he ole tavoitettavissa. On mahdollista, että heidän täytyy olla kauan poissa, kuten teidänkin. Rannalla vesakon suojassa on minun, veneeni. Siinä on aluksi ruokavaroja. Toinen tai toinen käyköön minun luonani lisää hakemassa, kun vakinaisen piilopaikan olette löytäneet. Kiiruhtakaa! Minä lähden laittamaan venettä kuntoon. Tulkaa sinne pian naisten kanssa. Tietysti kenenkään näkemättä.