Martti riensi rannalle. Hän varasi veneeseen tarpeita, joita käsiinsä sai. Hän jätti sinne myöskin pari pyssyä ampumatarpeineen. Rannalle saakka kuului päihtyneitten melu. Lyhyen odotuksen jälkeen tulivat Luukas ja Piikki taluttaen naisia, jotka värisivät kauhistuksesta. He olivat kuulleet huutoja, jotka ilmaisivat mikä oli heidän kohtalokseen aiottu. Hiljaa siirtyivät he veneeseen, Piikki soutamaan ja Luukas perään, naiset toisiinsa puristautuneina keskelle.
Martti työnsi veneen vesille. Hän kuiskasi: — Soutakaa virtaa ylöspäin ja antakaa itsestänne tieto niin pian kuin mahdollista.
Kun vene lähti liikkeelle, kiersi Martti sivumpaa juhlapaikalle, missä suuri rovio oli jo melkein valmiiksi laitettu.
Kiihkoisimmat vaativat vankien hakemista ja rovion sytyttämistä.
— Ei ennen kuin olette maljanne uudelleen täyteen saaneet, huusi kuvernööri.
Uusia maljoja täytettiin ja juotiin. Ajatukset olivat jo kovin sekavat ja askeleet epävakaat, kun vihdoin lähdettiin vankeja hakemaan.
Vankila oli tyhjä. Ei ollut noitia eikä noidan vartijoita. Sana siitä saatettiin kuvernöörille. Tämä julmistui tiedosta ja uhkasi polttaa kaikki, jotka ovat karkaamista avustaneet. Käski etsiä karanneet sekä heidän apurinsa.
Eräs juomatoveri kuvernöörin lähellä tarjosi pikarin hänen käteensä ja sanoi:
— Juo Printz! Juo karanneitten malja. Eiväthän he noitia ja tietäjiä olisi olleet, jos olisivat vapaaehtoisesti jääneet poltettaviksi. Sitä paitsi he paollaan pelastivat sinun sielusi. Huomenna olisit jo tätä päätöstäsi katunut. Juo, Johan Printz, ei tämä siirtokunta kaipaa noitarovioita. Taistelkoot vanhassa maassa uskonsuunnat. Täällä vallitkoon omantunnon vapaus! Juo, Printz, juo, karhu, joka voit olla äreä, mutta joka olet pohjaltasi helläluontoinen. Sinun maljasi, ja pohjaan saakka!
Printz jatkoi juomistaan. Toverit tulivat toinen toisensa jälkeen hänen pöytäänsä, ja vähitellen hän unhotti tapahtuman.