Kiukustumatta Gustaf lisäsi maksua.
Vihdoin tyytyi päällikkö kauppaan ja lähetti nuoria intiaanipoikia hakemaan myytyjä nahkoja varastosta.
Tällä välin oli päihtymys joukossa lisääntynyt ja toinen puoli kyläkunnan miesväestä jo tanssi sotatanssia ja karjui sotahuutoja.
Päällikkö koetti heitä hillitä, mutta he kävivät uhkaaviksi. Joku jo sanoi:
— Emme me sinua enää pelkää. Valkoinen mies antaa meille hyvää. Siirry pois tieltä.
Svanahäntä näki tässä vaaran. Hän riensi aitaukseen kysyäkseen neuvoa valkoiselta tietäjältä.
Kuultuaan millainen mies oli juovuttamishankkeissa ja kaupantekopuuhissa päähenkilönä Kaisa käsitti, että tässä oli suuri vaara, joka ei uhannut ainoastaan intiaanipäällikön arvovaltaa, vaan myös heitä valkoisia.
— Luuletko että sinulla on vielä valtaa useimpiin miehiin? — kysyi hän päälliköltä.
— Minä luotan siihen, vastasi Svanahäntä. — Ja kunhan tulijuoman höyryt saisin haihtumaan, olisivat kaikki taas nöyriä alistumaan tahtoni alle.
— Koetetaan sitten, sanoi Kaisa Väinämö. — Käske koolle kaikki yhteiskunnan miehet suurelle nuotiolle. Sitten lähdetään jonossa vuoristopuron putoukselle. Aseta niin, että niitä, jotka eivät ole päihtyneitä, on päihtyneitten joukossa järjestystä pitämässä. Kaikkien päihtyneiden on käytävä seisomassa hetkinen putouksen alla. Kylmä vesiryöppy saa huuhtoa heidän päätänsä. Tämä tapahtuu sen vuoksi, ettei valkoisiin paennut rutto palaisi takaisin yhteiskuntaan. Minä tulen auttamaan, jotta kaikki paremmin onnistuisi.