Intiaanipäällikkö lähestyi Gustafia ja Klasia, jotka askel askeleelta perääntyivät. Nuotion loimu ei tänne vaikuttanut, mutta kuun valo näytti, että Svanahännän sotakirves oli kohotettuna. Viina-astia oli jäänyt syrjään, samoin ahdistettujen pyssyt, joita he eivät nyt voineet käyttää. Heillä ei ollut nyt yhtään puoltajaa, sillä viinanhimoiset saivat astian ilman heidän lupaansa ja siirtyivät saaliineen pois.
— Te olette meitä pettäneet, kuului Svanahännän tuomio. — Te olette ensin juottaneet tulijuomaa ja sitten väärän rahan petoksella ryöstäneet meiltä nahkavarastot. Sellaisen petoksen palkka on kuolema.
Kostajat lähestyivät kirveineen vääjäämättöminä. Gustaf ja Klas työntyivät kallionseinää vasten, jota kauemmas ei voinut peräytyä.
Nähtyään paon mahdottomaksi, ryntäsivät miehet ahdistajiaan vastaan toivottomina yrittäen pimeässä puikahtaa läpi.
Syntyi käsirysy. Intiaanien tomahawkit heiluivat ilmassa.
Korkealta paikaltaan huomasi Luukas ensimmäisenä, että kun Svanahäntä palasi isolle nuotiolle, oli hänen vyöllään päänahka, jonka punaisista hiuksista tippui verta. Eräällä toisella intiaanilla hän näki toisen päänahan.
Sitten komensi Svanahäntä miehensä hakemaan väärillä rahoilla ostetut nahat yhteiseen varastoon.
Myös Luukas laskeutui puusta. Yhdessä valkoiset miehet kävelivät nyt keskimmäiseen aitaukseen, missä Kaisa Väinämö esitti nämä henkilöt parhaimmiksi ystävikseen.
* * * * *
Seuraavana aamuna miehet lähtivät paluumatkalle.